Salon ohikulkutie rakennettava kaavoituksen mukaisesti
Ota yhteyttä adressin tekijään
Raimo Ikonen#2 Aug 26, 2009, 22:15
Rakentamattoman maan lunastaminen halvinta
Kaavoitetulla alueella ei ole rakennuksia, niiden lunastaminen on selvästi halvempaa kuin jos tien linjausta muutetaan, ja ajaudutaan tilanteeseen, jossa taloja jää tien alle. Niiden lunastaminen on kallista ja vaikeaa.
Lisäksi varmaa olisi, että jos linjausta muutettaisiin, tietä ei saataisi seuraavan kymmenen vuoden sisään, valitusrumba pitäisi siitä huolen.
Kannattaa myös huomata, että tynkätien tekeminen ei mitenkään avita Tupurin 4000 asukkaan kulkua moottoritielle. Kulkuyhteys on nykyisellään surkea.

Heikki Tamminen#3 Aug 27, 2009, 09:35
Niin, eihän se tosiaan ole kaavoitettu ihmisten asuntojen yli, mutta takapihalta kuitenkin. Missään tapauksessa alle ei saa uudessakaan kaavoituksessa jäädä töllin tölliä.
Valitusrumba ei kestä kymmentä vuotta, se on varma. Niinhän se moottoritiekin meni haukkalan läpi vaikka valittajia riitti.
Tupuriin tulisi saada valtion varoilla liittymä moottoritielle Inkereentieltä.
Se olisi pitänyt rakentaa jo moottoritietä rakennettaessa. Eivätpä Salon päättäjät silloin viitsineet asiasta mölistä tarpeeksi.
Voi olisiko kyse siittä, että osuuskauppa saa ajattaa asiakkaansa Piihoville? :)

Raimo Ikonen#4 Aug 27, 2009, 12:13
Ohikulkutie olisi myös kehätie
Inkereentien moottoritieliittymä on spekulaatiota, sitä ei ole kaavoitettu koskaan - oletan, että kyllä siinäkin jonkun tönö jäisi ramppien alle.
Jos ohikulkutien linjausta muutetaan, siinä tallataan pahasti kaavoitusperiaatteen päälle; ihmisille pitää antaa aikaa sopeutua tulevaan tilanteeseen, mm. rakennuspaikoissa. Ja näinhän Salon itäisen ohikulkutien kanssa juuri on tehty; talot on saannut rakentaa asemakaavan mukaan, ne ovat riittävän etäällä tiestä.
Ohikulkutien torppaamisen sijaan, pitäisi käynnistää selvitystyö, jossa tutkittaisiin ohikulkutien jatkamista aina Vaskiontielle asti. Se mitä ilmeisesti helpottaisi kaupungin sisäistä liikennettä, vähentäisi mm. pakokaasupäästöjä. Aikajänne voisi olla 10-15V sisällä.

sirupaa#5 Oct 29, 2013, 09:34
tämän puolesta
Kyllä se on asukkaiden tiedossa ollut ettö tie rakennetaan, itseppä ovat päättäneet talonsa rakentaa tiekaavoitulsen ympärille.
tämä todellakin avittaisi tupurin yms. Muiden sieltä päin liikkumista moottoritielle kun silta rakennetaan uskelanjoen yli. Näin oiittyminen ppiihovin rampista ei tarvitse inkereentielle ramppia tehdä

Jokkeri#6 Apr 02, 2014, 09:24
Rekkaliikenne pois asutusalueelta
Itäinen ohikulkutie on oleellisen tärkeä koska sen avulla saadaan eteläinen rekkaliikenne pois alhaisten asuntoalueelta. Parhaillaan mm. myrkkyrekat kulkevat päivittäin 40km/h rajoitettua tietä asuntoalueella, jossa on tiukkoja 90 asteen mutkia sekä sokeritehtaan kohdalla rautatien ylikulku jossa rekat helposti kaatuvat. Sopivan kemikaalikuljetuksen sattuessa on suuronnettomuuden ainekset kasassa.
Lisäksi Alhaisissa on ala-aste ja koululaiset joutuvat ylittämään nyt varsin vilkkaasti liikennöidyn Kirjolankadun.
Toivon että ohikulkutie saadaan työn alle mahdollisimman nopeasti.

| This discussion has been closed. |
Pakkolunastukset uusiksi