Tampereen Hatanpään lukion lakkauttamista vastaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Miksi HaLu?
Koska:
1) TYKiin vaadittiin harrastuslausuntoja ja korkea keskiarvo. Eli, koska yläasteella hormonipärinöissäni päätin heittää koko koulunkäynnin pelleilyksi, en olisi mitenkään päässyt kuin näihin ei-ilmaisutaito, ei-musiikkilukioihin, vaikka olin koko pienen ikäni harrastanut musiikkia itsenäisesti, ilman soitonopettajan lausuntoja.
Jo itsessään se, että tällainen valinta (lukio vs amis) pitää tehdä juuri tällaisessa ikävaiheessa on naurettava. Jos nyt kasiluokasta muutaman vuoden viisaampana saisin muuttaa kaiken, kävisin yläasteen kunnolla. Murrosikä nyt vain sattuu olemaan näitä elämän realiteetteja, joihin eri nuoret reagoi eri tavalla.
Koko ikäni olen halunnut työskennellä musiikin parissa ja olin jo heittämässä pyyhettä kehään mahdollisuuksistani päästä musiikkilukioon (KA 7,5) kunnes kuulin Hatanpään lukiosta. Hain lukioon ja pääsin opiskelemaan musiikkilinjalle. Se oli kouluaikani hienoin hetki.
2)Halusin opiskella musiikkia, kuten tuli jo ilmi. Yllätyi HaLun tarjoamista musiikkimahdollisuuksista toden teolla. Enkä vain niistä. Ensimmäistä kertaa kouluaikana minua vanhemmat ikäluokat, eri näköiset, eri maalaiset oppilaat tulivat juttelemaan kanssani hyvin luontevasti. Huomasin, että HaLussa ketään ei kiusata ja lähes kaikki oppilaat tuntevat toisensa, tukevat toisiaan ja yleisesti fiilis on, kuin oltaisi isoa perhettä. Kukaan ei jää yksin.
Täällä lukiossa ainoa ongelmani on ollut, että miten saisin suoritettua mahdollisimman monta noista yli 40 musiikinkurssista (kun samaan aikaan kuulin ensimmäisenä vuotena keskeyttäneiden määrän toisessa isommassa lukiossa..). Tämän takia päätin käydä lukion 3,5 vuodessa. Haluan oppia mahdollisimman paljon musiikista ja hyödyntää kurssitarjontaa. En siksi, että oppiminen olisi vaikeaa.
Eri kouluissa opiskelevien kanssa keskusteltuani (Kyllä, minulla on ystäviä myös TYKissä) olen kuullut, että musiikkitarjonta on suppeampi ja isoissa kouluissa on moni "jäänyt jalkoihin" etenkin ensimmäisen vuoden opiskelijana. Missään muussa koulussa ei ole (jo edellämainittu) vastaavia musiikkitiloja jotka on juuri neljävuotta sitten lanseerattu 9 000 000 euron budjetilla.
Mikä tilanne on nyt?
Keskiarvoni nousi ensimmäisenä vuonna 8,9 ja yläasteen masennus on tiessään. Koen ympäristöni kannustavaksi ja myönteiseksi. Olen saanut kokemusta ja rohkaisua muusikkona ja tulevaisuudensuunnitelmani ovat selkeät.
Pointti tässä on se, että monen HaLulaisen henkilökohtaiset syyt käydä tätä koulua ovat paljon arvokkaammista tarkoitusperistä kuin se, että "Ei päässyt muuallekaan". Jos kyse olisi siitä, miten vuorokauden sisällä yli kaksisataa oppilasta on asettunut vastarintaan koulun sulkemista vastaan?
Raha vai hyvinvointi? Mielestäni on todella naurettavaa säästää nuorten hyvinvoinnista ja sen sijaan rakentaa tunnelia, että joku Pekka 45v ei joutuisi istumaan ruuhkassa puolta tuntia. SE ON ELÄMÄÄ. Se, että nuorten mielipidettä ja hyvinvointia ei edes harkita tällaisessa tilanteessa on sairasta. Eläkeikää nostetaan, että vanhat ihmiset voivat tehdä työtä kauemmin. Samaan aikaan innokas, nuori sukupolvi syrjäytyy, masentuu ja on vaikeuksissa löytää opiskelupaikkaa, koska suurten yksiköiden elitismi karsii heikot yksilöt pärjäämään omillaan. Tässä on tulevaisuuden työntekijät. Meiltä pois ottaminen vaikuttaa aina tulevaisuuteen ("Minkä taakseen jättää...").
Puhe nuorten sijoittamisesta pienempiin yksiköihin syrjäytymisen ehkäisemiseksi on turhaa, jos samaan aikaan nämä pienet yksiköt pyritään jatkuvasti pyyhkimään kartalta. Otetaan nyt kaikki järki käteen ja mietitään onko se oikein säästää aina sieltä, jossa kukaan ei voi vaikuttaa asiaan. Jos nuoria ei oteta tosissaan, miten voidaan olettaa, että nuoret ottavat tosissaan oman tulevaisuutensa, opiskelunsa, työssäkäymisensä...jne.
Panostetaan nuoriin, koska nuorissa on se tulevaisuus.
HaLusitte, tai ette..
Ei lopettamiselle
Annetaan mahdollisuus myös niille, jotka ovat keskinkertaisia, niille jotka pärjäävät jotenkin. Uskon, että jokaiselle löytyy elämässä paikka - ammatti. Ei mitään puheita, KIITOS, joka eriarvoistaa. Eihän tämä maailma saa olla vain kympin oppilaille.
HALU sopivan kokoinen koulu monelle nuorelle, ihmisen kokoinen.
Re: Re:
"Ehkä näiden oppilaiden paikka ei sitten ole lukiossa, eikä heidän "raahaamisesta" lukion läpi ole kenellekkään kovinkaan suurta hyötyä"
Jokainen nuori kannattaa raahata missä tahansa opiskelupaikassa. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle helposti nyt kaavaillut lukiosäästöt. Eli syrjäytymisen kustannukset ovat miljoona luokkaa.
Tasokkain musiikkilukio Tampereella
Re: Re: Lakkauttakaa
#55: HaLu helvettiin - Re: Lakkauttakaa
Kommenttisi painoarvo on suunnilleen nolla, kun et itse osaa näemmä yhtään sen paremmin kirjoittaa. Ehkä juuri HaLussa olisit saanut parempaa tukiopetusta äidinkielessä.
Arvovalinta
Jos lukio lakkautetaan ja linjat lopetetaan mahdollisen lakkauttamisen myötä, Treen kaupunki ei toimi kulttuurikaupungin arvojen mukaisesti. Ajatellaan Helsinkiä, Turkua, Oulua... Niissä on kaupungin ylläpitämiä erityispainotuslukioita ja ovat kaupunkinsa arvostettuja lukioita. Ei yksityislukiot voi yksin kantaa kaupungin nuorten kulttuurikasvatuksen vastuuta harteillaan. Mitkään linjat eivät ole perusteltuja Tampereen lukioissa, jos musiikki- ja musiikkiteatterilinjat lakkautetaan Halusta. Linjat toimivat sellaisinaan vain Halun tiloissa! Taideaineet ja niiden monipuolinen oppiminen eivät ole vain yli 9 keskiarvojen omaavien opiskelijoiden etuoikeus!
Halu lehdissä
Haluun tullaan monenlaisilla keskiarvoilla!
nyt oikeesti
Re: lakkauttakaa plz
toi on ihan helvetin typerää vedota siihen että HaLussa on aspergeroppilaita! mulla on todettu asperger mutta se ei tee musta yhtään erilaista kuin muista. mua kyllä pidetään outona mutta mut kuitenkin mut hyväksytään sellaisena kun mä oon. ja muutenkin HaLussa suurin osa on kuitenkin ns. normaaleja ja mun lisäksi meidän koulussa taitaa olla vaan muutama aspergeri jotka kuluu porukkaan ja hyväksytään sellaisina kun ne on.
Re: Re:
oikeastaan vuonna 2013 aloittaneet joutuisivat opiskelemaan 3. vuotensa jossain muualla
Re: kiinni vaan
Luuletko, että tässä nyt tuosta päälekkäisyydestä tai "sädehtimisestä" on kysymys?
Suuria ongelmia opetuksen tasoon, turvallisuuteen ja yhteishenkeen on vaan tulossa koulujen ja luokkien suurentuessa, ne tulevat maksamaan moninkertaisesti mitä pienempien opetusyksiköiden lakkautus toisi "säästöjä".
Kovin on lyhytnäköistä katsantoa.
Re: Re: Re:
Jep, ja koska esimerkiksi minulla on nelivuotinen suunnitelma, joutuisin opiskelemaan kaksi viimeistä vuotta jossain muualla.
Jos HaLu lopetetaan, siihen loppuu minun lukionkäyntini.
perusteluja, kiitos
Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta
1) Jo Hatanpäälle hakevat eivät ole sitä 9,9 ka ainesta, mitä esim. Rellussa ja Klasussa on. 2) Kyllä niitä "idiootteja" aina jonnekin menee, vaikka niitä kouluttava lukio lakkautettaisiin
Elämän kannalta...
| This discussion has been closed. |
Kaupungin lukiot