Perukaa päätös Turun Taideakatemian Sirkustaiteen koulutusohjelman lakkauttamisesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Perukaa päätös Turun Taideakatemian Sirkustaiteen koulutusohjelman lakkauttamisesta.
|
Hansi Harjunharja Adressin tekijä |
#1 Kiitokset kaikille tukijoille!14.06.2010 01:19Jokainen adressin allekirjoittanut ihminen on vaikuttanut tällä hetkellä tilanteeseen niin, että päätös lakkauttamisesta on peruttu, mutta uudesta päätöksestä tulevaisuuden suhteen ei ole vielä mustaa valkoisella. Kuitenkin keskustelu on ollut sen suuntaista, että linjamme säilyy ja toivottavasti useita vuosiakin. Suunnaton kiitos kaikille tukijoille, mielenosoittajille ja erityisesti muutamalle vasemmalla puolella olevalle eduskunnan poliitikolle, jotka tuitte meitä ministeriön edessä. Olette antaneet tukenne monimuotoisen taiteen ja monimuotoisen työn kehitykselle, kuten alunperin kymmenien vuosien aikana olette kaikkien työläisten oikeuksien puolesta taistelleet. Olette toimineet ihmioikeusjulistuksen mukaisesti tukien ihmisten tahtoa tahdä itselleen mielekästä työtä ja tulette nostamaan SUomen kulttuurin maailman kartalle jatkossa, kunhan annamme teille mahdollisuuden pitää siitä huolen. Suunnaton kiitos myös Turun Sanomille ja muille asian esille tuoneille medioille, kuten Helsingin Sanomille. On tärkeätä, että tällaisiin epäreiluissa päätöksissä annetaan puheenvuoro myös väärinkohdelluille, eikä vain hyväksytä, mitä korkeimmat päättäjät yhdessä asian suhteen ovat sopineet. Myös kaupunginvaltuustosta on löytynyt paljon aktiivisia ihmisiä, vasemmalta ja vihreistä ajamaan asiaamme ja olen todella otettu, että näin laaja tuki sirkustaiteelle on annettu. Tämä, jos mikä, varmistaa sen, että sirkustaide on ja pysyy Suomessa kehittyvänä ja kasvavana työllistäjänä ja taiteenalana. Olette tehneet niin suuren työn kaikki yhdessä ja osoittaneet, että joukossa on voimaa, että tahtoisin antaa teille jokaiselle henkilökohtaisesti suuren halauksen. Kiitän ja kumarran omasta ja vuosikurssini puolesta ja toivotan kaikki tulevaisuudessakin katsomaan ja tutustumaan kehitykseemme Sirkuslinjan avoimelle lavalle Torakka-iltaan pitkin vuotta ja muihin suurempiin spektaakkeleihin, joita järjestämme joka vuosi. Toivotan myös tulevat uudet opiskelijat avosylin maailman mukavimpaan ja inspiroivimpaan opinahjoon! |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vanhuspalvelut paremmiksi
2757 Luotu: 02.04.2026
Säilytetään Tuusulan Tuuskoto ja sen puisto
1155 Luotu: 15.04.2026
Adressi Siuron koulun korjaamisen puolesta
601 Luotu: 22.04.2026
Ruustinnanhovi ja sen vanha puisto on säilytettävä
262 Luotu: 24.04.2026
Vetoomus Keski-Suomen reuna-alueiden sairaanhoidon puolesta
887 Luotu: 18.04.2026
Hovinsaaren koulu on säilytettävä
441 Luotu: 17.04.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
1580 Luotu: 02.04.2026
Adressi Inkeroisten uimahallin säilyttämisen puolesta
935 Luotu: 18.04.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
2436 Luotu: 28.01.2026
Patotien kylätiehanke
167 Luotu: 21.04.2026
Etelä-Helsingin joukkoliikenneyhteyksiä täytyy parantaa!
510 Luotu: 26.03.2026
Pelastakaa Barker-teatteri / Save Barker theatre
584 Luotu: 09.04.2026
Tavastilan koulu pitää säilyttää
747 Luotu: 19.04.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
723 Luotu: 13.04.2026
Tvijälp saari säilytettävä virkistyskäytössä !
511 Luotu: 09.04.2026
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
18535 Luotu: 15.07.2023
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
1218 Luotu: 29.07.2025
Pullia pitää saada leipoa jatkossakin – Vetoomus Pirkanmaan hyvinvointialueelle vanhusten osallisuuden ja vapaaehtoistoiminnan vahvistamiseksi
3866 Luotu: 11.11.2025
Steinerlukio Lappeenrantaan
35 Luotu: 28.04.2026
Perhe pakkopalautusvaarassa Venäjälle -auta!
563 Luotu: 15.04.2026