Uusi koulu Suomussalmelle!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Uusi koulu Suomussalmelle!.
|
Vieras |
#106.11.2016 16:19Olin rehtorina lukuvuoden 2001-2002 Suomussalmen Ruukinkankaan koulussa. Jo silloin esitin yläasteen puolen remontoimista. Mainitsin sivistyslautakunnalle, että jos koulu olisi SAK-laisten työpaikka, se olisi jo suljettu. jo silloin oli kosteusvaurioita havaittavissa. Seuraavana vuonna varmaan jotain remontoitiin. Lapset ja koulussa työskentelevät ansaitsevat terveen rakennuksen. ( Nykyisin olen ns. homekoira.) |
|
| |
|
Vieras |
#206.11.2016 16:28Lapsille parasta, henkilökunnalle myös. tulevaisuus on lasten ja nuorten. |
|
| |
|
Vieras |
#3 Re:06.11.2016 17:33Sama tilanne kunnan muidenkin ongelmarakennusten kohdalla. Koska käyttäjät eivät ole rakennusalan ammattilaisia, heidän kokemuksensa eivät ole vakavasti otettavia. Vuosia on kerrottu ongelmista, tieto vain "jää" johonkin tai sitä vähätellään. |
|
| |
|
Vieras |
#406.11.2016 17:34Lasten puolesta. |
|
| |
|
imuroihaa joutessanne homeet vain pois |
#5 Turhaa home hysteriaa06.11.2016 18:14No on se kumma,että ovat rakentaneet homehtuvia kouluja. On ollut rakennustutkijaa,suunnittelijaa ja valvojaa rakennuksilla, nyt sitten tilanne on se home. aivan kaikkialla. Ei haitanne, se kuluu luontoon ja kyllä siitä ei terveelle ihmiselle ole haittaa. Kannattaisikin vellihousujen heikkoa terveyttä vahvistaa kestämään elämän kovat paineet. Kohta valittaava ruuasta, kun luomua sen olla pitää ruuan ja nekun sitten ovat homeessa yltä ja päältä jo kauppojen hyllyillä. |
|
| |
|
Vieras |
#606.11.2016 18:45Nyt on Suomussalmen aika sijoittaa lapsiin ja nuoriin, tulevaisuuteen. Nyt on aika astua 2010-luvulle! |
|
| |
|
Vieras |
#706.11.2016 20:29Haluan lapsilleni terveellisen ympäristön opiskella |
|
| |
|
Vieras |
#807.11.2016 06:31Sisäilma ongelmien vuoksi, jotta lasten ei tarvitsisi kärsiä ja sairastua huonosta sisäilmasta. |
|
| |
|
Vieras |
#907.11.2016 08:56Lapsille saatava koulu jossa sisäilma on kunnossa! Siitä ei voi tinkiä!! |
|
| |
|
Vieras |
#1007.11.2016 21:07Tytönpoika menee kouluun Suomussalmella kuuden vuoden päästä, niin asia on mummille oikein ajankohtainen! |
|
| |
|
Vieras |
#11 Re:09.11.2016 18:15Luettuani raportin Ruukinkankaan koulun korjaustarpeen arvioinnista, tulin entistä vakuuttuneemmaksi siitä että nyt on rakennettava uusi koulu. |
|
| |
|
Vieras |
#12 Re: Re:09.11.2016 19:42Alustaviin remontointi- ja korjauskustannuksiin on jo menossa 932 000e. Eiköhän laiteta tämäkin raha suoraan uuden koulun suunnitteluun. Tuumasta toimeen. |
|
| |
|
Vieras |
#13 Re: Re: Re:09.11.2016 20:18
Ruukinkankaan koululle tehdystä "kuntoraportista" jäi mieleen lause; Mikäli edellä mainituista toimenpiteistä huolimatta käyttäjillä alkaa esiintyä etenevässä määrin oireilua, on syytä harkita laajempia korjauksia ja vaihtoehtoja tilanteen parantamiseksi. Meidän vaihtoehto on rakentaa uusi koulu. Tehdään se. |
|
| |
|
Vieras |
#14 Re: Re: Re: Re:10.11.2016 03:59tehdään siitä asiasta totta!! Että saadaa suomussalmelle uusi koulu!/monitoimitalo. Yleisötilaisuus 30.11, sinne kaikki vaikuttamaan! |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vetoomus S-ryhmälle israelilaisten tuotteiden palauttamiseksi myyntiin! / Vädjan till S-gruppen om att återinföra israeliska produkter i sortimentet
21960 Luotu: 21.11.2025
Tampereen lukioiden rehtoreiden irtisanomiset tulee perua!
2771 Luotu: 27.11.2025
Kyllä Veikkolan juna-asemalle
1469 Luotu: 30.11.2025
Adressi terveyskeskuksen palvelujen säilyttämiseksi Askolassa
1458 Luotu: 09.12.2025
Parolan terveysasemaa ei saa lakkauttaa
1600 Luotu: 25.11.2025
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
17573 Luotu: 15.07.2023
Adressi palvelukeskus Mäntyrinteen säilyttämiseksi Askolassa
1109 Luotu: 09.12.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
3597 Luotu: 14.10.2025
Vaatimus Kennelliitolle corgien terveyden edistämiseksi
769 Luotu: 12.12.2025
Pullia pitää saada leipoa jatkossakin – Vetoomus Pirkanmaan hyvinvointialueelle vanhusten osallisuuden ja vapaaehtoistoiminnan vahvistamiseksi
3788 Luotu: 11.11.2025
Adressi Loviisa osasto 5 säilyttämiseksi / Adress för att bevara Lovisa avdelning 5
675 Luotu: 12.12.2025
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
7863 Luotu: 27.09.2024
En adress för att rädda Rosenkulla i Liljendal/Adressi Rosenkullan säilyttämiseksi Liljendalissa
616 Luotu: 11.12.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
1544 Luotu: 17.03.2025
Karsikon Lemmikkihotellin uudet toimitilat Joensuun keskusta-alueelle tai sen läheisyyteen
1551 Luotu: 07.11.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
23378 Luotu: 20.03.2025
Kuopion kielipolku- ja emo-luokkien lakkautussuunnitelmat peruttava
490 Luotu: 26.11.2025
Carea Koulun Säästäminen Kouvolan Kuusankoskella
480 Luotu: 15.12.2025
PELASTETAAN JALOTUKSEN KOTI
459 Luotu: 29.11.2025
Vastustamme Rymättylän seurakunnan lakkauttamista
414 Luotu: 13.12.2025