VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Ota yhteyttä adressin tekijään
Suden kuuluu pelätä ihmistä, eikä siis tulla asutuskeskuksiin, kyliin, eikä ihmisten pihoille. Susia ei ole metsästetty vuosikymmeniin ja siksi pelko ihmistä kohtaan on vähentynyt. Asutusta lähelle tulevia susia on pakko saada metsästää. Kun jahtia käydään, sudet tulevat taas ihmisaroiksi ja pysyvät siellä missä niiden kuuluukin pysyä. Kaikkia susia ei siis tarvi tappaa, vaan palauttaa niihin pelko ihmistä kohtaan.
Tämä on se asia, mikä pitäisi tuoda esille, eikä huoli metsästyskoirista. Metsästyskoirat liikkuvat siellä, missä suden kuuluukin olla, eli korpimailla. Niihin susiin ei pidä keskittyä, vaan niihin, jotka käyttäytyvät luonnonvastaisesti. Sudet pois ihmisen läheltä metsästyksen keinoin. Korpimailla meidän on annettava niiden elää ja siellä susi on metsästyskoiralle yksi uhka muiden joukossa.
Siispä: Sudet takaisin sinne minne ne kuuluvat, pois asutuksen liepeiltä ja ihmisten pihoista. Siihen päästään metsästämällä luonnottoman rohkeat yksilöt, muut luikkivat pakoon.
Ja järki käteen adressin laatijoille, ei kannata huutaa metsästyskoirien puolesta, vaan koko yhteiskunnan. Silloin tälläkin adressilla voisi saavuttaa jotain. Nyt niin ei tule tapahtumaan.
Re:
Salli mun nauraa.... juu 140 paremminkin 240 saattaa olla jopa enempikin... mutta entäpäs sit ku susi o syöny kaikki hirvet luulekko et ne muttaa venäjälle... häh?? ja siks toisekseen itä rajan yli vaeltelee susia, vaikka joku väittäis jotain muuta. Mut toi 140 on aivan liikaa alakantiin, RKTL:N pa.ka puhetta ku ei ne tiiä siel mitään pannoittamattomista susista ne seurailee vaan pannallisia ja hallitus painostaa RKTL kertomaan medialle ihan muuta kun totuuden, koska eu taas painostaa hallitusta.
Re: Re: Ehehehheee
#22: Metsästyskoiran omistaja - Re: Ehehehheee
"olla kokoajan peloissamme eläintemme ja lastemme puolesta? Todennäköisesti kun tuollaisia kirjoittelet et todellakaan tiedä millaista on asua metsän keskellä ja katsoa kun 5 metrin päästä ulko-ovea löytyy suden jäljet"
---> Nyt kuulosta siltä että joku ei itse kuulu sinne metsän keskelle jos tällainen yllättää!
Tää on ihan susi adressi
http://www.wolf.org/wolves/pdf/wolfattack_nina.pdf
Koira on purrut, pelkästään jenkeissä, ihmistä vuodessa 4,7 miljoonaa kertaa, joista 33 on kuollut. Siis pelkästään USA.
http://dogbitelaw.com/dog-bite-statistics/dog-bite-statistics.html
Joku suhteellisuuden taju pitäisi ihmisillä olla.
Olen jo useaan otteeseen todennut eri sivustoilla, kuinka järkyttävää on ihmisten tietämättömyys susista. Useat puhuvat jopa ystävälliseensävyyn susista, ihan kuin kaveristaan, jonka kanssa hengaa päivät pitkät. Ajatusmaailmanne on sokaistunut, olette saaneet kaiken tiedon tv:n välityksellä tai jonkun luontoliiton viherpiipertäjän tai kettutytön puheista. Luonnossa susi on peto, tappaa huvikseen ja tappaa ruuaksi. Ymmärrän kuitenkin sen, että susi saattaa tappaa koiran metsästysreissulla (itselläni on metsästyskoira, metsästän ja alueellani Kainuussa on susia), se tappaa sen vaistonvaraisesti. MUTTA ENNEN susi kiersi metsämiehen ja sen koiran kaukaa, konflikteja ei sattunut juuri koskaan, tämän täytyy tarkoittaa vain yhtä asiaa, suden luonne on muuttunut; susi ei pelkää enää ihmistä! Joka on mielestäni hyvin, hyvin iso riski nykypäivänä. Eikö edellä mainittu olisi ideaalitilanne? Susilla olisi periytyessään jo ihmispelko tai viimeistään sen oppisi lauman mukana liikkuessaan. Miksi päättäjät eivät herää jo tähän todelliseen ja vaaralliseen ongelmaan. Milloin he heräävät? - silloin kun pahin on jo tapahtunut, jonkun lapsi on kuollut suden suuhun..? Toivottavasti ei, toivottavasti ei, mutta viimeistään silloin uskoisin saavamme kaatolupia? Sitä odotellessa...
Turhaan kukaan täällä metsästäjiä syyttää harrastuksestaan, onko kukaan tässä viestissä metsästyksen lopettamisen puolesta liputtaneista miettinyt mitähän siitä voisi seurata? Tuskin, annan esimerkkinä yhden faktan: lajien kannat kasvaisivat expotentiaalisella nopeudella muutaman vuoden ajan, seurauksena muunmuassa moninkertaisena hirvikolarit.
Loppu pelissä luvat ovat vain Suomen hallituksesta kiinni, vetoavat vain EU:n direktiiveihin asiasta, jota eivät halua kommentoida. Kuitenkaan yksikään EU:n laki ei päätä minkään jäsenmaan petopolitiikasta, vaan jokaisella jäsenmaalla on oikeus päättää omasta petopolitiikasta, näin seisoo direktiiveissä. Kiitos.
Jos jostain asiasta pidän huolen, niin siitä, ettei yksikään Suomen suojelluimmista tappajista koske koiraani. Tähän loppuun voisinkin leiskauttaa ilmoille vitsin: mitä tunnen, kun näen suden? - Rekyylin! hahah
terv. kolmen metsästyskoiran omistaja.
Re: RKTL Valehtelee
Eikös RTKL:n tietolähteen alkupää ole ne metsästäjät, siis ne joilta näitä tietoja tulee... ?!
Ja kaipa ne sudet siirtyy lähelle ihmisasutuksia, koska niillä alueilla elävät yksilöt säilyvät hengissä... - Kun kaatolupia on, niin eikö vatipäät lähde jahtaamaan juuri niitä yksilöitä, jotka oikeasti välttelee ihmisiä ja ihmisasutuksia syvällä metsissä... - Ettei nyt olisi nää meitin suden metsästäjät, jotka on jalostaneet nuo ihmisasutusten lähelle pyrkivät rohkeat yksilöt. Varsinainen metsästyshän kun ei saa tapahtua ihmisasutusten lähellä, niin ne yksilöt jotka välttää ihmistä eivät pysty jatkamaan sukua ja sitä ihmisen toivomaa välttelevää ominaisuutta, kun ne mennään sitten kaikella pikaisella järjen äänellä tappamaan pois, kun vaan saa tappaa jotakin ja luvan kanssa! Jäljelle ja sukua jatkamaan jää rohkeammat ja "kesyt" yksilöt asutusten lähellä, varsin loogista ja ihan perusjalostamista.
Tällaiset yksilöt on tärkeätäkin karsia pois, mutta joku tässä hommassa ja vaahtoamisessa kusee ja perus biologia ja järki häviää...
- Ajo- ja hirvikoirien perään on hieman tekopyhää itkeä, kun niitä kirmaa autojen alle ihan yhtä paljon. Riski että koira kohtaa tehtävässään susilauman on varmasti olemassa, yhtä lailla, kuin se voi katkaista jalkansa, pudota jostakin, jäädä auton alle, tulla jonkun toisen metsästäjän ampumaksi... Ymmärrän kyllä asian tunnepuolen, jos susi tappaisi oman koiran, haluaisin sen hengiltä mieluiten jo ennen sitä, mutta se susi ei sitä kostoksi ymmärrä ja se ei ole kuin eläin joka seuraa viettejään ja vaistojaan. Vähän lapsellista aikuisilta ihmisiltä lähteä ristiretkelle kostamaan ELÄIMELLE jotakin.
Ja mitä tulee kommentteihin, että susi on röyhkeä ym... eikös nämä ole ihmismaailman käsitteitä tällaiset...
- En asu kehä III:n sisäpuolella vaan ihan keskellä mehtää... koirieni kanssa...
Metsä ei anna viimeistään eikä toiseksi viimeistäkään...
Re: Re: Ehehehheee
Aika kaukana ja utopiaa tuo sinun viiden suden hyökkäys. Laumoja ei ole tajuatko? Piskejä saa aina lisää. Ei ne metästys koirat yleensä niille pyssy miehille mitään paina. Surutta tulee nappi ottaan jos ei toimikaan metillä, miksi sitten niin liikuttaa kun itse luonto heittää kiven kehään.
Re: Re: Re: Ehehehheee
#33: joojoo - Re: Re: Ehehehheee
Kirjoituksistasi saa sen selvän kuvan ettei sinulla ole mitään järjellistä mielipidettä. Kaltaisesi ihmiset vain kirjoittelevat näillä palstoilla omaa turhautumistaan ja toimettomuuttaan purkaen, ja toisia provosoiden. Sinun kaltaisia käy jotenkin sääliksi.
Asiaan
#116: Jotain rajaa... - Re: RKTL Valehtelee
Mielestäni löperö petopolitiikka uhkaa koko susikantaa. Ei olla heti poistettu niitä yksilöitä jotka ovat olleet asutusten välittömössä läheisyydessä ja näin saaneet siedätyshoitoa ihmistä kohtaan. Oikeat korpisudet voidaan vielä pelastaa kun ei ole vielä tullut ihmisuhreja. Pelastaminen tapahtuu antamalla kaatoluvat "citysusille". Kauan eläköön oikea korpien kasvattama ja siellä viihtyvä susi.
Re: Re: Numerot mainitsematta
HUH, HUH, Toivottavasti tämä jousimetsästäjä pysyy neljän seinän sisällä jousineen. Jos ei eroita eri koirarotuja toisistaan, mitenkä voi eroittaa eri eläimiä luonnossa.
| This discussion has been closed. |