Adressit.com

Vakuutuslääkärit on asetettava totuusvelvoitteen piiriin

Ota yhteyttä adressin tekijään

Läheisen silmin#451 Apr 10, 2016, 16:50

Tilastoja pahempi valhe

Vakuutuslääketiedettä paljastavimmillaan:

Mies ajoi nokkakolarin toisen auton kanssa. Molemmilla mittarissa yli 100 km/h, siis sama jos ajaisi yli 200 km/h päin seinää.

Mies sai vakavan aivovamman. Muuttui ihan toiseksi. Toisaalta taantui, toisaalta käytöksessä ei ollut mitään jarruja.

Vakuutuslääkäri-psykiatri: "Ei se [muuttuneet käytös, olemus ja taidot] kolarista johdu. Hänellä on ollut piilevä mielisairaus, joka sattumalta puhkesi juuri samalla hetkellä kun hän ajoi kolarin."

=====

Siellä se lausunto on miehen vakuutusyhtiölle toimitetuissa potilaskertomukissa. Ei nyt ihan täsmälleen noilla sanoilla, mutta suomeksi sanottuna justiinsa noin. Oikein asiantuntijalausuntona pitkään kestäneiden muka-tutkimusten lopuksi annettu.

Melkein 10 vuotta vastaavilla lausunnoilla miehen eläkettä siirrettiin. Näin se saatiin putoamaan. Kai odottivat vakuutusyhtiössä, että tekee itsemurhan köyhyydessään, ennen kuin oikeustaistelu pääsee maaliin asti. Tulihan se eläke lopulta juuri tuolla alunperin epäillyllä aivovammadiagnoosilla, jota lääkärit eivät suostuneet lausuntoihinsa vastaanpanematta kirjaamaan.

Kilpi99#452 Apr 15, 2016, 00:31

Jepa ! KELAN lekuri! V☆☆☆u mitä p.askaa!!

Vieras#453 Apr 16, 2016, 07:22
Itsekin moisen terrorismin kohteeksi joutunut. Vuosien oikeustaistelun jälkeen voitto! Selvä työtapaturma mutta vastuuton terroristi vakuutusyhtiön "lääkäri"
Peppi40#454 Apr 16, 2016, 13:26

v. 1991 jo taistellut

Niin vakuutusyhtiön kuin kevan,  liikennevahinkolautakunnan kuin vakuutusoikeuden kanssa. 

Vieras#455 May 02, 2016, 12:22
Koska vakuutuslääkärit tekevät ihmisiä koskevia päätöksiä näkemättä potilasta.Jos olisin lääkäri en voi sanoa mitään ihmisen terveydentilasta ennen kuin olen tutkinut potilaan.Nyt vakuutuslääkärit ovat verrattavissa valelääkäreihin koska ovat ovat ns. "ostettuja"lääkäreitä.He saavat palkan sellaiselta työnantajalta joka on ohjeistanut lääkäreitä juuri sellaiseen toimintaan että mahdollisimman vähän hyväksytään hakemuksia ja suurin osa hylätään.Se on niin lääkärin kuin työnantajan etu.Lääkäri joka näin toimii ei ole lääkäri vaan oman edun tavoittelija joka vähät välittää potilaastaan,hän välittää vain tilipussista. Lääkärit pitää olla velvoitettuja antamaan vala kunnian ja omantunnon kautta.Laki on säädetty juuri ihmisten kusettamista varten.Vakuutuslääkäreiltä oikeudet pois,ei ole moraalia harjoittaa ammattiaan.
R.Ko#456 May 02, 2016, 12:39

Vakuutuslääkärimafia läpivalaisuun

Voisiko tämä olla ratkaisu sille, että vakuutuslääkärijärjestelmä ja vakuutuslääketiede avattaisiin toimittajien toimesta kunnolla?

Journalismia joukkorahoituksella – Rapport.fi

Ehdota toimittajille juttuaiheita
Ehdotettu: Vakuutuslääketiede 6.4.2016
http://rapport.fi/rapport/juttuehdotus.php?aid=225513

Kiinnostaa saada vastauksia tästä Suomessa harjoitettavasta tieteestä. Esimerkiksi näihin kysymyksiin ei tavan ihminen tunnu saavan sitten millään vastauksia. Mitä vakuutuslääketiede tarkalleen on? Täyttääkö se todellisen tieteen kriteerit? Jos täyttää, niin miten ja kenen vakuutusalasta riipumattoman instassin sekä henkilöiden toimesta se on todettu ja mistä tuo tieto löytyy? Missä kaikessa vakuutuslääketiedettä opetetaan, käytetään ja keiden toimesta? Kuinka ja kenen toimesta vakuutuslääketieteen hyödyntäjiä pää- tai sivutoimessaan valvotaan?

Miksi vakuutuslääketieteen tietoutta omaaville on luotu lainsäädännössä ylivertainen asema kliinisen lääketieteen harjoittajiin nähden? Eikä tässä vielä kaikki.

Sote-uudistuksessa hehkutetaan valinnanvapautta. Myös lääkärin valinnan suhteen. Joten voiko potilas helposti ennen uudelle lääkärille ajanvarausta tehdessään: varmistua siitä; että toimiiko vastaanottoa pitävä lääkäri myös vakuutuslääketieteen harjoittajan ammattikunnassa ja missä kaikkialla?

Monet ovat kysyneet, mitä he voisivat tehdä auttaakseen:

Joukkorahoitetun journalismin palvelussa erityisen tärkeää on laaja näkyvyys. 1. Joukkorahoitteisen journalismin toteuttamista edistää suuresti, jos autat jakamalla hyviä juttuideoita vaikkapa Facebookissa ja Twitterissä. Vinkkaa tuttavillesi ja kerro perinteisenkin median edustajille.

2. Parasta apua on, että rahoitat mielenkiintoisia juttuideoita. Se osoittaa, että journalismin joukkorahoitus toimii myös käytännössä.

* * * *

Tutustu, kommentoi ja vinkkaa edelleen omissa verkostoissasi. Lämmin kiitos avustasi.

Vieras#457 May 03, 2016, 15:15
Olen ko. pykälän uhri työtapaturmassa. Hoitavien, leikkaavan ja lausunnon kirjoittaneiden lääkäreiden lausunnoilla ei ollut vaikutusta, vaikka olii kyseessä traumakologian ja ortopedian dosentti !
Vieras#458 May 03, 2016, 18:24
Totuuden kertominen kuuluu myös vakuutus yhtiön lääkäreille!
Vieras#459 May 04, 2016, 07:20
Allekiirjoitin adressin koska on täysin käsittämätöntä että vakuutuslääkäri voi mielivaltaisesti kumota useiden eri erikoislääkäreiden antamat lausunnot potilaan terveydentilasta/vammoista, edes näkemättä potilasta.
Vieras#460 May 04, 2016, 09:34
On sietämättömän väärin, että ihmiset jotka ovat korvauksen tarpeessa joutuvat vielä kamppailemaan sen saamiseksi.Jutut näistä tapauksista ovat aivan liian yleisiä.Kuka tahansa voi joutua uhrin asemaan!
Vieras#461 May 04, 2016, 10:45

Kysymyksessä on todella suuri, lailla säädetty ihmisoikeus-epäkohta! Laki, joka tässä tapauksessa on säädetty vakuutusyhtiöiden eduksi ja kansalaisen vahingoksi (perustuslaki) ! Lainsäätäjän tulee edustaa kansaa, eikä esim. vakuutusyhtiöitä, kuten tässä on tapahtunut.

ERINOMAINEN ALOITE!!

Vieras#462 May 04, 2016, 15:40
jo olis aika !!!!
Vieras#463 May 04, 2016, 20:39
Kohtuuttomuus ei voi olla lakikaan.
Vieras#464 May 05, 2016, 18:57
mielestani lain pitaa olla johdonmukainen
Loppu kärsimyksille#465 May 10, 2016, 21:05

Eutanasia laillistettava

Ajattelapa mitä tapahtuu, kun meillä on muutama sotealue, ja niissä kaikissa ylilääkärinä vakuutuslääkäri?

Se tarkoittaa, että eutanasia on saatava lailliseksi ainakin köyhälle potilaalle. Sais ees jotain helpotusta vakuutuslääkärien mielivaltaan.

Vieras#466 May 17, 2016, 08:00
Vakuutusyhtiöiden ostettuja lääkäreitä.
Vieras#467 May 21, 2016, 07:14
Olen saanut lääkärien valhelausuntojen takia Potilasvakuutuksen kielteisen korvauspäätöksen hammasproteesien virhevalitukseen.
Vieras#468 May 23, 2016, 04:26
Koska, Ystäväni saama hylkäyspäätös sisälsi mielivaltaista ja totuudenvastaista tietoa, tarkoituksena vain "nitistää" erään ihmisen elämä,vaikuttaen suoranaisesti siltä, että nyt on menossa sellainen "buumi", että eräiden elämä ei ole arvokasta tai ettei ihmisoikeudet koske Suomessa kaikkia. Haluamme näiden lääkäreiden toiminnasta nyt nopeaa julkisuutta mediassa, pian!
Siikri#469 May 23, 2016, 04:27

Media mukaan, pian!

Vieras#470 Jun 14, 2016, 17:24
Oikeutta niille joille se kuuluu. Liian moni ihminen kärsii tämän asian vuoksi.
Vieras#471 Jun 14, 2016, 17:26
Koska olen omakohtaisesti kokenut vakuutusyhtiön väärän toiminnan.
Vieras#472 Jun 14, 2016, 18:25
Kyllä vakuutuslääkärien täytyy myös olla rehellisiä ja oikeudenmukaisia,eikä pelata vakuutusyhtiön pussiin.
Vieras#473 Jun 14, 2016, 19:06
Koska vakuutusyhtiölle on lainvoimainen vakuutuskorvauksen maksamatta jättäminen.
Vieras#474 Jun 14, 2016, 20:11
Niin tärkeeä asia ja tehdään vääryyttä kalliita vakuutuksia maksaneille. Pikainen korjaus asiaan ja oikeudenmukaisuutta.
Vieras#475 Jun 14, 2016, 23:56
Omakohtaisesti kokenut asian..