Raiskauksille kovempi tuomio!
Ota yhteyttä adressin tekijään
milestäni ulkomaisten miesten tekemät raiskaukset osoittavat kuinka heidän lähtömaassaan naisia kohtaan käyttäydytään. luultavasti suuret tuloerot ja yhteiskunnallinen epäjärjestys ohjaa ko. käytökseen. onko heillä jo kehittynyt seksi addikti vai apinan kaltainen hallitsematon käytös? Tällainen malli ei sovi Suomeen. rangaistus; maasta karkoitus sitten kun annettu (liian lyhyt ) tuomio on istuttu.
Laitan kommenttini tähän osioon, koskapa asianomaisen adressin yhteydessä http://www.adressit.com/abdigadir_osman_hussein_karkoitus ei voinut raiskaajamurhaajan tekoja kommentoida millään tavalla.
Yleensä tuollaisista murhaajaraiskaajista, jotka kohdistavat tekonsa nimenomaan lapsiin, ei tarvitse vankilaan joutumisen jäkeen sillä tavalla välittää ja olla huolissaan, että heistä varsinkaan kolmen lapsen raiskauksen ja yhden raa'an tapon jälkeen on konkretian tasolla minkäänlaista vankilasta poispääsymahdollisuutta. Perinteisesti muut vangit antavat vankilan hiararkian mukaisesti vankien alimpaan kastiin kuuluville vangeille itse vankien kesken toimeenpantavan "sisäisen tuomion". Jokunen aika sitten kuulin, että vankilan keittiössä puukotettiin vastaraa apuna käyttäen kuoliaaksi "mies", joka oli aiemmin tappanut sekä vaimonsa, että heidän kolme yhteistä lastaan. Sairaita elämiä tuollaiset oman perheenjäsenten tappajat ja nimenomaan lapsiin kohdistuvien murhien ja seksuaalisten väkivaltatekojen tehneet "ihmiset" eittämättä ovat! Toivosin sitä, että samaisessa vankilassa kyseisen somalialaishirviön kanssa istuvat vangit ottavan oikeuden omiin käsiinsä (sillä ei tuollainen hirviö enää kuulu takasin vapauten toistamaan hirvittäviä tekojaan!) ja ottavat kylmästi murhaajaraiskaajalta ennen hänen mahdollista vankilasta vapautumista vankien kirjottamattoman säännönön mukaisesti "nirrin pois!" Tämä sen takia, kun kerran suomalainen oikeuslaitos ei voi muuta kuin taputella murhaajaraiskaajaa päälaelle tyyliin, "oohan ihmisiksi", ja päästää tuollaisen kovia kokeneen "ressukan" vapaalle jalalle takaisin tappamaan ja raiskaamaan viattomia suomalasia!
Erityisesti on lisääntynyt nämä somlien tekemät raiskaukset ja niitä vaan hyssytellään ja paijataan. Olen itse kokenut nimen- oaan somalien puolelta aivan törkeää seksuaalista häirintää useita kertoja ja hyvin ahdistavaa, uhkaavaa kielenkäyttöä. Möys tätä huorittelua kuulee hyvin usein nuorten somali miesten suusta. Olen myös ja nähnyt useita kanta suomalisiin kohdistuvia hyökkäävää käytöstä, ryöstö yritystä, kanta suomalaisten kimppuun käymistä, ja somaleita ovat aina olleet. Mikä teitä vaivaa ??? Sitten olette heti valmiina vetämään rasisti kortin esille. Somalit ovat mielestäni niitä todellisia rasisteja. Ehdottoasti kovevemat rangaistukset ja ulos maasta. Minä en ainakaan tyttäreni lähelle halua näitä hirviöitä. Jos asiat ei ala muuttumaan näiden asioden kohdalla ja tuomiot kovenemaan ja esim. tyttärelleni tapahtuu jotain, en vastaa teoistani sen jälkeen. Otan oman käden oikeuden käytäntöön. Silloin ei edes vankila estä minua. Jos naiset, vanhukset ja pikku tytöt ei saa enää vapaasti kulkea ulkona, ilman, että kiinni käydään niin vannon, että otan oman käden oikeudet käsiini.
This comment has been removed by the person who wrote it.
Re: raiskarit nåille olisi lopetus paikallaa
Tapanilan joukkoraiskauksesta perjantaina 13.3. vangittavaksi vaaditut Mustafa Mohamed Nur(090197-), Mohamed Ahmed (190399-), Saaid Said Awais (090499-), Muhamed Nur Gutale(230698-) ja Abdjamiid Abdi Jama (100697-) kiistävät syyllistyneensä rikokseen ja väittivä
Re:
ilmeisesti se hinta on liiankin usein vain joitain satoja tai tuhansia. Suurimmasta osasta raiskauksia selvitään pelkillä sakoilla. :(
Koska haluan edistää muutosta kyseessä olevassa asiassa.
koska raiskarit on perceestä
Mutta täytyyhän meidän olla suvaitsevaisia ja ymmärtää näiden kaverusten omaa uskonta ja kulttuuria.
Yksin kadulla kulkeva nainen pyytää ja kerjää itse tulevansa raiskatuksi, itse asiassa hän on huono nainen, jos yksin liikkuu ja vielä ilta-aikaan.
| This discussion has been closed. |