VETOOMUS VELKUAN YHTENÄISKOULUN SÄILYMISEN PUOLESTA
Ota yhteyttä adressin tekijään
Täältä koulusta tulee hyvinkäyttäytyviä lapsia!
Jos saaristokunnaksi hamuava kunta suunnitelee lakkauttavansa Velkuan koulun, joka sijaitsee saaressa, haluan nähdä kuntalaisena ja kunnallisverojen maksajana vaihtoehtoisten päätösten kokonaisvaltaisen vaikutusten arvioinnin. Minua ei tyydytä pelkät kiinteistökatselmukset, vaan paikallistalouden (Velkuan-Livonsaari) kokonaisvaltainen katselmus. Mikä on esimerkiksi alueen elinkyky ja jatkuvuus, pienyritysten määrä, alueen väestön rakenne, sen kehitys ja suunta, matkailuelinkeinon tilanne matkailun kehittämisnäkökulma huomioiden? Mikä on tällä hetkellä koululaisten koulumatkan pituus (ei kilometreinä, vaan ajallisesti laskettuna, erityisesti ilman kiinteää siltayhteyttä asuvissa saarissa) Haluan myös laskettavan mikä on alueella asuvien lapsiperheiden keräämä verokertymä Naantalin kaupungille tällä hetkellä? Kuinka suurella osuudella me alueella asuvat osallistumme tähän kuntalaisten perusvelvollisuuteen, millä koulujakin ylläpidetään. Onko sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaista, satsata suuria summia alueella sijaitsevaan palvelukotiin, mutta ei työssäkäyvien arkeen suuresti vaikuttavaan peruspalveluun, lasten kouluun? Keitä alueella halutaan asuvan? Mikä on Naantalin tavoitekuva Velkuan-Livonsaaren alueen tulevaisuuden suhteen? Vielä se viimeinen pikkujuttu? Missä vaiheessa alueella asuvia ajateltiin kuulla? Siinäkö vaiheessa, kun asia on nuijankopauttamista vaille valmis?
Velkuan yhtenäiskoulun säilyminen on ehdoton välttämättömyys saaristo-Naantalin kestävälle tulevaisuudelle. On tunnettu tosiasia että juuri sivistyspalvelut ovat tulevaisuuden vetovoimatekijöiden kärjessä. Ja tässä ainutlaatuisessa Naantalissamme eritoten.
Toivon sydämestäni, että tämä ilmiselvästi ymmärtämättömien konsulttien ja lyhytnäköisten päättäjien heitto unohdetaan syvälle omaan arvottomuuteensa.
Paul Brück
Velkuan koulun taidekummi
Olen itse käynyt ala-asteen Velkuan koulussa ja voin omasta kokemuksestani sanoa, että parempaa koulua ei voisi toivoakaan. Minun parhaimmat koulumuistoni ovat Velkuan koulusta ja mitä kaikkea huikeaa siellä pääsikin tekemään. Kyseessä paras koulu ja mitä huikein oppimis- ja kasvuympäristö lapsille. Olen itse myös kulkenut koulumatkoja Naantaliin vanhempana ja voin sanoa, että päivittäinen koulumatka Naantaliin tuntui jopa nuorelle jo todella raskaalta. Tämä koulu on spesiaali, joten olisi todella väärin jos se lakkautettaisiin.
Syntyperäisenä rymättyläläisenä haluan, että saaristo pysyy elävänä ja sen mahdollisuudet elinvoimaiseen yhdyskuntarakenteen säilymiseen turvataan. Koulun säilyminen on alueen elinkelpoisuudelle elinehto.
Tekisipä joku jälkiseuranta - tutkimuksen siitä, miten elämisen eväät, jotka Velkuan koulu ( ja muut kyläkoulut) on lapsilleen antanut vuosien ja vuosikymmenten aikana, ovat kantaneet elämässä ja tuottaneet loistavia ja yhteiskuntaa hyödyttäviä yksilöitä. Voisipa tulokset muuttaa rahaksi, jotta päättäjät ymmärtäisivätvät.
Saaristolaiskoulu vaalii alueellisia erityispiirteitä, lähikoulu mahdollistaa lapsille kohtuullisen koulumatkan.
Koulun olemassaolo turvaisi hyvät liikenneyhteydet kuntalaisille!
Kulttuuri-sosiaaliset syyt: Eu:ssa, myös Naantalissa läheisyysperiaate, subsidiariteetti, tulee toteuttaa myös KÄYTÄNNÖSSÄ. Keskittämisissä ja yksikkökokojen kasvattamisissa vieraannuttavat tekijät kasautuvat. Kuviteltu taloudellinen hyöty tyhjenee ennen pitkää hallintokitkaan. Aitojen yhteisöjen rapautumista kiihdyttävät erityisesti lapsiin kohdistuvat rakenteelliset heikennykset.
| This discussion has been closed. |