Vetoomus:Turvaa elämää - Liikkuva Poliisi on säilytettävä
Ota yhteyttä adressin tekijään
PALJON NIMIÄ
Tulee viidakonlaki jos poliisivalvonta otetaan liikenteestä pois.
yhteiskuntamme SILMÄ !
Liikennevalvonta toimisi tulevaisuudessa vain - paperilla!
PORA III:n mukaan LP lakkautettaisiin ja henkilöstö sulautettaisiin paikallispoliisin hoitamaan peruspoliisitehtäviä, eli ajamaan A,B ja C luokan hälytystehtäviä, koska nykyisellään esim. C-luokan hälytystehtävistä yli 100 000 ! jää vuosittain hoitamatta ja B-luokan tehtävistäkin huomattava osa.
Missä välissä pidettäisiin yllä liikenneturvallisuutta; valvottaiin raskaan liikenteen kuntoa ja siihen kuuluvia osa-alueita, ajotapoja yleisemminkin jne, jne ? Kysynpähän vaan. Tähän saa aina vastauksen sisäministeriltämme ja poliisiylijohtajalta, ettei mikään muuttuisi. Minä sanon, että kaikki muuttuu ja ainoastaan huononpaan suuntaan. Onneksi ei kuitenkaan kaikki poliitikotkaan ajattele em. tahojen ja kirjoittajan ¤ 82 tapaan.
Mikäli kävisi ikävällä tavalla eli esim. LP lakkautettaisiin, niin kyllä ainakin LP-lähtöisten virkamiesten tulisi kirjata työaikansa sitten oikealla tavalla - mikäli ei suoriteta liikennevalvontaa, työaikaa ei tulisi kirjata lv-työaikakoodille. Tänä päivänähän paikallispoliisi kirjaa kaiken "luppoaikansakin" liikennevalvonnan piikkiin ja poliisiylijohtaja jeesustelee sitten näillä tiedoilla !
Poliisijohto vaihtoon.
Re: Re: Re: hyvä säästökohde
#6: LICA - Re: Re: hyvä säästökohde
Läheskään aina ei apua tarvitseva ole onnettomuuden aihuttunut osapuoli. Liikenteessä on samanaikaisesti kymmeniä tai jopa satoja autoilijoita ja joukkoon mahtuu aina tyhmiä / hulluja, jotka eivät välitä toisista mitään. Itse saatetaan kolaroda toisen autoilija kanssa ja tämä joutuu sairaalakuntoon, mutta itse selviää pienillä peltikolareilla. Tämä näkyy hyvin, kun on säästetty.
LP on poliisityötä parhaimmillaan
Mitä eu ongelmat edellä sitä meidän perässä...
Tehokasta liikenteenvalvontaa tarvitaan.
Suunnitelmat roskakoriin!
Eväät on äkkiä syöty
" Kussee jouvvuttaa, jos LP......
Mitkä säästöt ??
Toinen asia on liikenteessä kuolleen "hinta". Aika teoreettiselta tuntuu miljoonalaskelmat. Tyly totuushan on, että monessa tapauksessa tulee yhteiskunnalle säästöä. Läheskään kaikki liikenteessäkään kuolleet, eivät ole yhteiskunalle tuottavia. Tarkoitan kylmää matematiikkaa, inhimillisiä asioita ei voi rahassa mitata. Valtavat kustannukset tulevat sensijaan loukkaantuneista. Siinä miljoonat vilisee kun esim. 16v. mopopoika vammautuu liikuntakyvyttömäksi loppuelämänsä ajaksi. Liikenteessä loukkaantuneita on paljon ja uskoisin, että todelliset kustannukset ovat ihan eri tasolla, kuin teoreettiset luvut kuolleiden osalta.
Liikennevalvonnan tason ja määrän tahallisella vähentämisellä näitä lukuja ei ainakaan piennetä.
Miljoona, miljoona, miljoona euroa....
Liikkuva Poliisi on ehdottomasti säilytettävä
Ne joilla on peltipoliisista hälyyttävät GPS-laitteet (vrt. tutkanpaljastin) ym. hienoudet autoissaan ja jotka ovat oikeasti liikenteen riski, jäävät poliisin puuttumatta, sekä lisäksi pyörillä kulkeva rikollisuus.
On käsittämätöntä likinäköisyyttä lähteä säästämään karsimalla ja ajamaan maata liikenteen kehitysmaaksi, kun pitäisi nimenomaan panostaa pitkään jatkuneen alasajon vuoksi. Eivätkä liikennerikkomukset ole vähentyneet - vain kirjaukset niistä puuttuvat poliisin puuttuessa.
Re: PORA III:n kohdentaminen?
#1: - PORA III:n kohdentaminen?
Kokoomus, sosialistit ja vihreät ovat keskittäviä voimia ja vievat KRPn ja LPn yksiköihin vahvistuksiksi. Palvelut etääntyvät, lähipalvelut loittonevat, maa ja kansa jakaantuu eri mittareilla kahtia. Tosi huolestuttavaa kehitystä edustavat nuo keskitysvoimat.
Olen Sipilän kanssa samaa mieltä lähipalvelujen turvaamisesta, välittämisen yhteiskunnasta ja turvallisuusnäkökohdista.
| This discussion has been closed. |