Sudet pois taajamista
Taajamasusi ry Adressin tekijä |
/ #451 Re: Sensuuri jatkuu19.03.2013 07:15#450: Antti Karlin, Uusikaupunki - Sensuuri jatkuu Antti Karlin, on mukava huomata, että olet lukenut yhdistyksemme tiedotteita noin huolellisesti. Tiedotteessa mainitaan "ruokintapaikasta keskusteltiin alueen yksityisen maanomistajan kanssa". Tässä viitataan Yläneen paikallisiin asukkaisiisn - ei Taajamasusi-yhdistyksen edustajiin. Toinen asia, josta mainitsit, olit adressin ajoitus ja mihin tarkoitukseen sitä kerätään. "Adressi luovutetaan maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle Suomen susikannan hoitosuunnitelman päivitystä varten. Keskustelut hoitosuunnitelman päivittämisestä aloitetaan syksyllä 2012." Tässä kerrotaan, että keskustelu aloitettiin syksyllä 2012 mm. alueellisten sidosryhmien tapaamisella, joka sinänsä oli varsin suppea ja suljettu tilaisuus. Toivottavasti Riistakeskus järjestää avoimia tilaisuuksia vuoden 2013 aikana, jossa ihan oikeasti kaikilla halukkailla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä. Keskustelut siis jatkuvat ja nyttemmin on ilmoitettu, että hoitosuunnitelmaa aletaan työstää syksyllä 2013. Adressi luovutetaan Koskiselle jossain sopivassa tilaisuudessa, yhdistyksen parhaaksi katsomalla hetkellä, siten, että se saa riittävästi huomiota ja painoarvoa. Kolmas asia, jonka tuot esille, on adressin kommenttipalstan "sensuuri". Poistamme yksinkertaisesti joko asiattomat ja/tai nimettömät kirjoitukset. Netissä on paljon vihapuhetta ja pyrimme minimoimaan sitä tällä palstalla. Itse asiassa tämä ei ole varsinainen keskustelupalsta, vaan tarkoitettu adressin allekirjoittaneille henkilöille yhtä tai kahta kommenttia varten. Adressia ei kenenkään ole pakko kirjoittaa ja olisi kohteliasta tyytyä kirjoittamaan joku itselle sopivampi adressi sen sijaan, että häiriköi oman näkemyksensä vastaisia adresseja. Viime aikojen kuumentunut susikeskustelu on kuitenkin moninkertaistanut nettisivujemme kävijämäärän sekä tuonut adressille lisää allekirjoittajia. Kiitos keskustelun herättämisestä siinä mielessä myös Antti Karlinille! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3373 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1223 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1690 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
333 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20391 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
359 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
119 Luotu: 04.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1455 Luotu: 10.12.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68596 Luotu: 15.02.2024
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
254 Luotu: 17.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2486 Luotu: 15.07.2023
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11303 Luotu: 03.02.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
1239 Luotu: 19.01.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
753 Luotu: 10.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
13 Luotu: 29.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
328 Luotu: 06.03.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
255 Luotu: 13.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1836 Luotu: 10.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
506 Luotu: 01.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
241 Luotu: 13.04.2025