Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
akateeminen isoäiti |
/ #962 Äly hoi21.03.2013 20:23Ehkä sinä et puhunutkaan älykkyydestä, mutta siinä kirjoituksessa mitattiin kyllä IQ:ta ja siinä oli jonkinmoinen graafinen esityskin. Luin linkkisi abstractin ja joitakin muita kohtia. Se oli laadukas tutkimus, mutta tutki amerikkalaisia eikä kaikkia länsimaita. Uskonnollisuutta mitattiin kirkossa/seurakunnassa käynneillä. Onkohan se validi mittari? Itsellänikin on ollut pitkiä aikoja, etten ole käynyt kirkossa, mutta uskossa olen silti ollut. Monelle uskovalle kirkko on ihan eri juttu kuin usko ja sen kohde, Jeesus. Uskomattoman on sitä vaikea hahmottaa. Mutta sellaisen mielenkiintoisen kohdan tuosta tutkimuksesta nappasin, että yllättäen (!) henkilökohtainen uskonharjoitus kuten rukoileminen ei vähentynyt koulutustason myötä. Koulutustason vaikutusta uskomiseen en ole Suomessa nähnyt. Itse tunnen eniten koulutettuja uskovia. Tutkimus kuitenkin näytti USA:ssa sen suhteen kyllä selvältä. Arvelisin suurimman syyn olevan humanismin, joka on yliopistomaailmassa suurin uskonepäilystä aiheuttava tekijä. Ihminen harhautuu uskomaan ihmisestä liikoja. Paholaisella on keinoja niin oppimattomia kuin oppineitakin varten... Teollistuminen=vaurastuminen. Se saa monen ihmisen luulemaan ihmisestä liikoja. Kun sitten tsunami pyyhkii kodit, tehtaat ja ihmiset mereen, ihminen havahtuukin huomaamaan, että ei sitä taidetakaan hallita tätä elämää ja mitä sillä rahalla oikeastaan on merkitystä. Kaikki nämä ihmissydämen ongelmat löytyvät myös Raamatusta. Älykkyys voi olla este tai avu uskon löytymiseen. Einstein uskoi. Toisaalta kehitysvammainen ja lapsikin on löytänyt Jeesuksen. Usko on yksinkertainen asia, mutta vaatii nöyrtymisen - eli tosi vaikeaa ihmiselle. Lisää vaikeista aiheista yliopistomaailmasta löytyy:http://www.veritasforum.fi
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10259 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40892 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
905 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
616 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
555 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
81 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025