Hevosen teurastus helpommaksi ja kannattavammaksi

Eeva Järvinen
Loppi

/ #8 Kyse on hevosen hyvinvoinnista

29.10.2007 17:10

Entisenä raviharrastajana ja kasvattajana voin sanoa, että teurastusmahdollisuus on todella hevosen parhaaksi. Omakohtainen tapaus oli, kun siitostamma sairastui ja eläinlääkäri kehotti luopumaan siitä. Onneksi teutastamo löytyi, ei rahan takia, vaan asianmukaisen lopettamisen vuoksi. En voisi kuvitellakaan, että antaisin ampua sen.
Sama koskee myös ansiokkaan raviuran tehnyttä hevosta. Mieluummin arvokas poistuminen kuin siirto jonnekin ratsastustallille kakaroiden revittäväksi. Pyytäisin, että ajattelette järjellä ennenkuin alatte tunteilemaan ja aiheutatte hevosille turhia kärsimyksiä. Kuolemantuottamus ei ole tunneasia, se on osattava perustella, kun meillä kerran on valinnanvapaus.
Halvalla saatua eläintä ei kunnioiteta ja kierrossa ollutta katsotaan kuin "halpaa makkaraa". Antakaa hevosille niille kuuluva asianmukainen poistuminen elämästä oikein suoritettuna, ennemmin kuin alatte kierrättää niitä ympäri maata säälistä. Oikea eläinystävä osaa lopetuttaa eläimen oikeaan aikaan eikä anna sen kärsiä.