Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #11110 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Haha! Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto23.04.2013 14:44#11108: taku - Re: Re: Re: Re: Re: Haha! Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto Tämä ei ole mikään peruste. Tällaista politiikka on kyllä aikoineen harrastettu Yhdysvaltain Etelävaltioissa, joissa nähtiin, että mustaihoiset ovat aivan yhtä tasa-arvoisia kuin valkoihoisetkin, kun heillä on omat koulunsa ja omat asuinalueensa. Nämä olivat ns. Jim Crow-lakeja ja niiden mukaan mustaihoiset olivat erillisiä mutta yhdenvertaisia (separate but equal). Minusta tämä heteroiden liitto - homojen liitto - asetelman perusteleminen tasa-arvoksi on ihan vastaava tilanne sen kanssa, onko mustille erilliset wc:t ja valkoisille erilliset. 1954 Yhdysvalloissa viimein päätettiin, ettei erillisyys eri rotujen kesken olekaan tasa-arvoista. Samoin ei ole mitään järkeä erottaa mitään kansanosaa jonkin keinotekoisen seikan suhteen erilliseksi toisista. Mieti omalle kohdallesi: olet sanonut, että sinulla on asperger. Miltä tuntuisi, jos aspergeria sairastaville säädettäisiin oma avioliittomuotonsa ja muille omansa? Entä jos tätä perusteltaisiin sillä, että tämähän on tasa-arvoa, sillä eihän muilla puolestaan ole oikeutta asperger-liittoon kuin aspergeria sairastavilla! Mutta olisiko sinusta oikeudenmukaista, että sinut lokeroitaisiin ja laitettaisiin aspergerisi perusteella kokonaan eri ryhmään kuin kaikki muut? Että sinun täytyisi jokaista virallista lappusta täyttäessäsi rastittaa kohta: asperger-liitossa ja siis antaa tämä tieto itsestäsi uudelleen ja uudelleen, vaikka haluaisit vain samanlaisen kohtelun kuin kaikki muutkin, etkä tulla esim. syrjityksi aspergerin takia vaikkapa nyt töihin otettaessa tai asuntoa vuokratessa? Ei varmaan ollut kivaa lukea tekstiä, jossa aspergerisi mainitaan noin useaan kertaan? Ihan samalta tuntuu homoseksuaaleista tulla koko ajan luokitelluksi ensisijaisesti homoseksuaaliksi homoseksuaalien liitossa olevaksi, ja vieläpä niin, että tähän homoseksuaalisuuteen liitetään jatkuvasti loukkaavia vääristelyjä pedofiliasta ja kaikenlainen haukkuminen heterojen puolelta on aina ja kaikkialla sallittua sen perusteella, että raamatussakin niin sanotaan. Jokainen meistä haluaisi varmaan olla ensisijaisesti IHMINEN ja tulla kohdelluksi ihmisenä ihmisten joukossa, ei aspergeria sairastavana, ei vanhuksena, ei rumana, ei vaaleahiuksisena, ei homoseksuaalina eikä edes heteroseksuaalina. Vaan ihan pelkästään ihmisenä. Homoseksuaalinen ihminen ei ole nykyisen lääketieteellisen tiedon mukaan valinnut homoseksuaalisuuttaan yhtään sen enempää kuin sinäkään aspergeriasi. He eivät ole sellaisia ärsyttääkseen heteroita tai tehdäkseen tahallista syntiä tai romuttaakseen yhteiskuntajärjestelmää. Ja meidän olisi aika myöntää tämä ja ymmärtää, että heillä on homoseksuaalisuudestaan huolimatta aivan samanlainen oikeus olla ihmisenä ihmisten joukossa kuin kaikilla muillakin. Ihan niin kuin sinulla on oikeus tulla kohdelluksi ihmisenä tasa-arvoisesti aspergeristasi huolimatta. Se on inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3407 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20402 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1836 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1262 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1692 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1456 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
371 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
277 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
509 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2486 Luotu: 15.07.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1004 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
648 Luotu: 13.03.2025