Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #11470 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:26.04.2013 08:15Anteeksi, en kyllä tarkoittanut lyödä lössiksi. Ehkä, koska tuossa viestissä, johon vastasin, oli niin suurella varmuudella kumottu tuo eläinten homoseksuaalisuuden käytöksen olemassaolo, yritin yhtä suurella varmuudella kumota sen. En maininnut Reinikaista nimeltä omassa tekstissäni, en ole koskaan kuullutkaan ko. henkilöstä. Puhuin vain siitä, että yhden lääkärin näkemys ei ole koko totuus ja yritin taustoittaa lääkäreiden yleistä asiantuntijuutta (tai sen puutetta) evoluutiobiologisissa kysymyksissä. En tahallani kirjoittanut epäkunnioittavasti, mutta toisaalta tuo veryxylin viesti oli taas minusta vähän epäkunnioittava sitä tieteenalaa kohtaa, jonka tunnen. Että kun niin paljon on tutkittu ja julkaistu, on kuvia ja videokuvaa, joista asian voi itsekin todeta, niin hän puhuu "tutkimuksista", joihin ei voi uskoa, mutta on toisaalta itse valmis uskomaan yhden lääkärin mielipidettä ja hänen julkaisemiaan kirjoja, joilla ei nyt lukemani perusteella ole tieteellistä painoarvoa. On ok olla eri mieltä, mutta jos haluaa kumota jotain tieteellistä, se täytyy kumota tieteen keinoin, ei uskomusten perusteella. Näin siis biologin näkökulmasta. Voi kyllä sanoa, ettei halua uskoa evoluutioon ja sekin on ok, silloin jokainen ymmärtää, että kyse on elämänkatsomuksellisesta asiasta. Ettei halua uskoa, vaikka kuinka todistettaisiin, joten todisteilla ei silloin ole merkitystäkään. Mutta sitä ei voi perustella jollain "puolitieteellisellä" jutulla, koska pitäisi osata kumota kaikki ne teoriat, jotka asiaa koskevat. Ja siihen ei "maallikolla" asiantuntijuus koskaan riitä. Täytyy siis ikään kuin osata kunnioittaa toisen "ammattitaitoa", niin kuin minäkin ymmärrän, etten tiedä uskon asioista yhtä paljoa kuin monet teistä täällä. En siis menisi sanomaan, että yksi tuttu äidinkielen opettaja, joka on julkaissut kirjojakin, sanoi, ettei Jeesus ole koskaan elänyt, niin ei se sitten ole, enkä usko teidän "todisteisiin", koska ne eivät ole oikeita todisteita edes. En tiedä, mitä tuo "kaikki, mitä on usa:ssa, ei ole hömppää", tarkoittaa sillä tästä omasta vinkkelistäni ko. maata katsoen ajattelen vain, että siellä tehdään paljon hienoa tiedettä (myös evoluution alalla, enemmän kuin missään muualla maailmassa), julkaistaan paljon arvostettuja tiedelehtiä ja homoparien avioliittokin on useissa osavaltioissa sallittu. Paikallisesta hömpästä tulee mieleen lähinnä hampurilaiset, tosi-tv...? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45685 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2327 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
368 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
135 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
89 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20897 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
179 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3602 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
26 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025