Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #11599 Re: Re: Re:27.04.2013 02:15Pyysin #11558 että vielä selvittäisit homoseksuaalisen käyttäytymisen luonnottomuutta tutkineiden tohtoritason tutkijoiden taustat niiden luettelemiesi arvoisien ulkomaalaisten henkilöiden osalta, johon riittäisi se tieto että mitään yhteyksiä tai kytköksiä ei todistettavasti ole homoaatetta lobbaaviin ja homopropagandaa tuottaviin tahoihin. Näin asia olisi saanut minun ja monien muidenkin kovasti kaipaamaa objektiivisuuden valoa ja reilua läpinäkyvyyttä. Nostit kuitenkin tässä vaiheessa kädet pystyyn ja totesit että et voi. Kiitos rehellisestä vastauksestasi! Vaikka tämä asia jäi nyt sitten selvittämättä ja täysin hämäräperäiseksi, huomaa kuitenkin että: Eiväthän tutkijatkaan muita kummempia ihmisiä ole, vaikka toimivatkin tiedeyhteisöissä. Aivan yhtä lailla hekin ovat alttiita imemään itseensä homoaatetta kuin muutkin ihmiset ja saamaan osansa siitä kovasta propagandasaasteesta, jota tämän aatteen fanaattiset puuhamiehet aktiivisesti kylvävät niin täällä Suomessa, kuin muuallakin päin muissa maissa. En valitettavasti ole vainoharhainen "joka kuvittelee homojen dominoivan maailman tiedeyhteisöjä", vaikka sellaiseksi minut mielelläsi leimaisit, kun uskalsin kyseenalaistaa tutkijoiden taustat tältä osin. En ymmärrä miksi tutkijoilla pitäisi olla joku erikoinen keinotekoinen taustasuoja, joka ei kestäisi heidän esim. homoaatteeseen liittyvien kytköstensä tulla päivänvaloon?! Kyllähän se on ilmiselvä asia, että jos kuka tahansa ihminen (on hän sitten tutkija tai muu) toimii jonkun propagandan tai aatteen vaikutuspiirin alaisena, niin se väistämättä jättää oman jälkensä myös tällaisen henkilön tuottamaan työhön - myös siihen kaiken arvostelun yläpuolelle nostettuun tutkimustyöhön! Missähän muuten viipyy ne #11522 pyytämäni Suomen tiedeyhteisön yksimielisesti tunnustamasta Objektiivisesta todella Kovasta Faktasta, jonka perusteella voitaisiin yht'äkkiä kumota homoseksuaalisen käyttäytymisen abnormaali luonnottomuus ja tavallisesta luonnonmukaisuudesta poikkeavuus? Eihän kerta kaikkiaan voi olla niin, että täällä meilläkö, huipputeknologia- ja huippututkimusmaa Suomessako, ei muka koskaan olisi tutkittu homoseksuaalisen käyttäytymisen luonnottomuutta? Onhan tällaista poikkeuksellisuutta ja epätavallista ilmiötä esiintynyt ihmisillä läpi vuosisatojen. Oudoksuttaa kovin se, miksi pitää aina "rapakon" takaa jenkeistä, tai muualta päin maailmaa hakea tutkimustuloksia tästäkin epänormaalista homokäyttäytymisen aiheesta? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45685 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
368 Luotu: 30.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2326 Luotu: 22.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
135 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
88 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20897 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
179 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3601 Luotu: 10.09.2021
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
20 Luotu: 10.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
10 Luotu: 05.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025