Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #12022 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Arvokeskustelun avaus29.04.2013 06:40#11996: taku - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Arvokeskustelun avaus Ja huomaatko, että noiden vuosien jälkeen seurasi SOTA. Vai meinasitko, että olisit elänyt juuri nuo vuodet 1919-1939 eli 20 vuotta, et pidempään? Et kokenut mitään sen jälkeen? Tämä menee nyt niin käsittämättömän utopian puolelle, että väkisinkin suututtaa. Minä olen ikäni kuullut omien isovanhempien tarinoita aina 1900- luvun alusta lähtien ja pidän ensinnäkin vääryytenä sen ajan ihmisiä kohtaan väittää, että silloin oli helpompaa kuin nyt. Toiseksi pidän vääryytenä vähätellä sitä yhteiskuntaa, jonka sukupolvet ennen meitä meille loivat. Monet nykyajan ongelmat ovat nykyajan ihmisten aikaansaamia, eivät ajan vika. Tutkimusten mukaan mielenterveysongelmia ei tuohon aikaan juuri diagnosoitu. "Hullut" olivat vaivaistaloissa, tai kuten eräässä perheessä, jossa mies sitoi hullun vaimonsa sängynjalkaan kiinni, ettei tappaisi lapsia. Ja tauteihin KUOLI silloin PALJON enemmän ihmisiä kuin nykyään. Espanjantauti tappoi maailmassa 30-100 MILJOONAA ihmistä, Suomessakin 25 000!! Mutta onhan meillä nytkin tuo sikainfluenssa. Hui. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45656 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
364 Luotu: 30.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2319 Luotu: 22.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
189 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
131 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20891 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
27 Luotu: 10.07.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3597 Luotu: 10.09.2021
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
212 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
250 Luotu: 18.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
14 Luotu: 10.07.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
114 Luotu: 24.06.2025