SYNNÄRISTÄ EI LUOVUTA
Vieras Vieras |
/ #14 Re: Ouluun menisin uudestaan05.03.2011 21:00#5: äippä - Ouluun menisin uudestaan Oulussa olen kahdesti synnyttänyt. Eka kerta oli ihan kamala kokemus henkilökunnan epäystävällisyyden vuoksi. Kotiin lähettänyt nuorempi nainen oli tosin mukava ja tuntui olevan oikealla alalla. Muilla naama väärinpäin ja mihinkään ei saanut kunnon vastausta. Tuli semmoinen olo, että siellä on vain tiellä. Toisella kerralla menin eri mentaliteetilla: mahdollisimman pikainen reissu enkä kysy keneltäkään mitään. Tiesi jo mitä odottaa. Niin ja eka kerralla kätilö kysyi 8 h tuskan jälkeen: "mikä tässä nyt on niin kamalaa". Haloo? Alappa miettimään sopivaa kommenttia tossa vaiheessa. Kemissä en ole käynyt kun vieraana, mutta kun saavuin synnärille olin varma, että olen väärässä paikassa koska siellä ei ollut "häslinkiä" liiaksi. Oulussa on ruuhkaa ollut ainakin molemmilla kerroilla kun itse olen ollut siellä ja vaikken itse sinne enää päädy niin toivon, että Oulussa synnyttävät eivät tule nykyistäkin enemmän kärsimään henkilökunnan kiireestä, stressistä ja Kemin synnäri säilyy. Vastasynnyttänyt ei kaipaa latistamista ja ylimalkaista otetta. Ai niin sanottakoon vielä se, että toka kerralla Oulussa mulla sattui parempi tuuri ja kätilö oli aivan ihana, Tiina Ylitalo jos oikein muistan :) |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45919 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
211 Luotu: 17.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
134 Luotu: 16.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1883 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
288 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
244 Luotu: 07.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
108 Luotu: 10.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
258 Luotu: 01.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2383 Luotu: 22.03.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
339 Luotu: 26.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
240 Luotu: 03.07.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
409 Luotu: 30.06.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
130 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20935 Luotu: 20.03.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3626 Luotu: 10.09.2021
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10651 Luotu: 09.06.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1036 Luotu: 13.12.2024
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
746 Luotu: 12.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
228 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
233 Luotu: 18.06.2025