Maahanmuuttajien tuet
HESE |
/ #1041 MAHDOTON YHTÄLÖ19.06.2013 21:39Suomella ja Suomen kunnilla ei ole enään varaa ottaa ja elättää näitä maahanmuuttajia. Jatkuvasti saamme lehdistä lukea ja uutisista kuulla kuinka tiukalla maamme ja kuntiemme talous on ja työttömyys lisääntyy yhä huimempaa vauhtia vielä ainakin lähitulevaisuudessa. Ainakin työvoiman tarpeeseen maahanmuuttajien tuottaminen ja kouluttaminen on ollut jo parivuotta täysin perusteetonta. Maksakoot jokaisen maahanmuuttajan elättäminen kuinka paljon tai vähän hyvänsä, mutta näihin ylimääräisiin ja turhiin lisäkustannuksiin meillä ei todellakaan ole enään varaa. Jo pelkästään nykyisten maahantulleiden ja alkusuomalaisten tarvitsemat yhteiskunnan verovaroista maksettavien palveluiden tuottaminen on ylivoimainen tehtävä ja niitä täytyy siksi jo purkaa tai heikentää jatkuvasti. Jos maahanmuuttaja on vielä valmis tekemään Suomessa työtä halvemmalla kuin alkusuomalainen, niin sekin heikentää vain valtion saamia verotuloja, koska pienestä palkasta ei mene veroja niin paljon ja alkusuomalainen on sitten sitäkin työtä ilman, eli työtön. Tämä taas varmasti johtaa siihen, että täysin oikeutettu ja ymmärrettävä halpatyövoima maahanmuuttajia kohtaan kohdistuva viha ja inho lisääntyy Suomalaisten keskuudessa. En todellakaan ole rasisti, mutta vastustan ehdottomasti nykyistä maahanmuutto politiikkaamme, joka perustuu täysin vääriin faktoihin nykyisestä ja tulevasta työvoiman tarpeesta tai jostakin typerästä kulttuurin rikastuttamisesta. Suomi on tarkoitettu ja myös rakennettu hyvinvointi valtioksi, jossa myös työstä saamalla palkalla voi elää onnellista elämää, mutta halpatyövoima maahanmuuttajien takia se alkaa olla mahdottomuus. Myös rauhoittuneilta sota-alueilta tuotettujen pakolaisten kotiuttaminen täytyisi jo ehdottomasti aloittaa välittömästi. Se raha, jonka jokainen yksittäinen pakolainen saa verovaroistamme kuukausittain Suomessa, riittäisi rauhoittuneilla entisillä sota-alueilla elättämään kokonaisen perheen ja säästäisimme näin todella paljon ja entiset pakolaiset voisivat aloittaa tutussa ympäristössä ja kulttuurissaan rakentamaan elämäänsä. Lähtömaahan palauttamisen voisimme tietenkin maksaa ja tukea voisimme maksaa vuosittain alenevasti vaikka 5 vuotta, jonka jälkeen tuki lopetettaisiin. Pelkkä ajatus, että uusia maahanmuuttajia tulisi Suomeen vuosittain yhtäpaljon lisää on mahdoton, koska rahat ei yksinkertaisesti riitä. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Maahanmuuttajien tuet" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1997 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
968 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18105 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
377 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1308 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
653 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1878 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
300 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
474 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1040 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1458 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.