Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
res.matr. |
/ #20309 Tapaus A Oilinki....10.09.2013 20:11#20279: - Re: Re: Re: Illan viimeinen aforismi: Usko on tiedon väärti Amadeuksen alkoholinkäyttö ei millään lailla poikennut niistä ihan tavallisten keskivertonuorten kokeiluista omien rajojensa suhteen.Ei ole mitenkään mahdotonta sekään ,että hyvien kamujen kesken saatetaan ( varsinkin pienessä sievässä) halata ja jopa pussatakin ja ehkä jopa pitkäänkin, ehkä saatetaan mennä vieläkin pidemmälle ja päätyä jopa samaan sänkyynkin..Silti kummallakin saattaa vuoden kuluttua siitä hetkestä olla tyttöystävä ja ehkä lapsikin jo hänen kanssaan.Amadeukselle heterosuhde sitten sopikin paremmin,joten heterohan hän sitten lopulta kuitenkin oli vaikka toisin ehkä itsekin luuli.Kuka tietää,ehkä hän jopa tarvitsi juuri ne homokokemuksensa (...tai kokeilunsa)voidakseen yleensä ajatellakaan seurustelua naisen kanssa! Ihmismielihän toimii usein aika paradoksaalilla tavalla. Nythän hän joka tapauksessa sanoo olevansa tyytyväinen nykyiseen elämäänsä, eli siis siihen että hänelle itselleen on selvinnyt,että hän olikin kaiken aikaa hetero, vaikkei itse jostain syystä uskonut siihen mahdollisuuteen.Eipä tuossa säveltäjäneron kaiman tarinassa siis ollut mitään niin kovin ihmeellistä ,eikä oikeastaan edes epätavallista.Nuori siinä haki identiteettiään kunnes sen löysi.(Ehkä hän olikin-metroseksuaali..!).Jos hän ei menneisyydestään uskalla kuitenkaan mitään konkreettista kertoa, niin eikö hän voisi nyt jo yhtä hyvin lakata vaivaamasta sillä niin itseään ,kuin muitakin ja unohtaa sen jo kokonaan .Eili olisi nyt sitten vain tyytyväinen siihen, kun on tyytyväinen ja sillä siisti. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10267 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40967 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
921 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
620 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
559 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
637 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
122 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
94 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
84 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
798 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20790 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1137 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2078 Luotu: 22.03.2025