Suvi Lindén - Eroa taas

Kuisma Lappalainen
Helsinki

/ #38 Sensuurin vastattava tarkoitustaan

22.02.2008 21:40

Olen yhtä mieltä ministeri Lindenin kanssa ainoastaan siitä, että lapsiporno on paheksuttava asia ja saatava pois netistä. Suodatus ei kuitenkaan ole tähän oikea keino, vaan oikea keino olisi raportoida asiasta palvelinten ylläpitäjille. Useimmissa maissa on yhtä tiukka lainsäädäntö lapsipornon julkipitoa vastaan kuin Suomessa.

Vakavana esimerkkinä voimme sanoa, että kun lapsipornosivuja on ryhdytty suodattamaan, on esto koskettanut myös tuhansia syyttömiä sivuja muutamien syyllisten sivujen lisäksi. Joukkoon mahtuu muun muassa kuulolaitteiden, jousisoitinten ym. laillisten tavaroiden kauppaa. Lisäksi Siamin kuningas saattaa lähettää Suomen hallitukselle nootin siitä, että näin muodoin sensuroituihin sivuihin joutui myös Siamin prinsessavainaan negrologi.

On myöskin väärin, että estolista, jos sitä ylipäätään on tarpeen pitää, pidetään kuluttajilta salassa. Lapsipornontorjuntalain 6§:ää olisikin tältä osin mitä pikimmin syytä muuttaa siten, että salailu lakkaisi.