Meri-Porin koulujen puolesta

T.P.

/ #56

11.10.2013 11:18

Mäntyluotoon muuttaa yhä enemmän lapsiperheitä sen idyllisyyden ja pikkukylämäisyyden vuoksi, minkä takia ihmettelen suuresti Mäntyluodon koulun mahdollista lakkauttamista. Sieltä on aikamme saatossa viety kaikki pois lähikauppoja myöten, joten onko tarpeellista "eristää" sitä enempää viemällä koulukin? Mäntyluodon koulun ilma- ja pihapiiri ovat hyvät, eikä kouluun tai sieltä kotiin kulkevilla ole pelättävää myöskään kävellen, koska reitit ovat turvallisia isojen, raskasliikenteisten teiden ylittämistarpeen puuttuessa.

Mitä Meri-Porin lukioon tulee, ovat mielestäni väitteet Porin heikoimmasta lukiosta täysin päättömiä. Oppimistulokset ratkaisevat ja ne näyttävät niin reipasta plussaa, että muut saisivat hävetä edes sortuneensa iänikuiseen sonnanjauhantaan, kuinka "junttilukio on vajaaälyisten juippien viimeinen vaihtoehto". Olen erittäin pettynyt, ettei Porin lämminhenkisintä lukiota tunnuta arvostettavan sen oman piirin ulkopuolella ollenkaan. Uskon ja tiedän kuitenkin, että Meri-Porin lukion opettajat tukevat ja auttavat oppilaitaan, kävi miten kävi. Sitä ei saa pois, vaikka koulutilat lukiolta vietäisiinkin. Toivon, että sen lisäksi IT- ja YT-linjat säilyisivät sellaisinaan, vaikka Meri-Porin lukio sulautettaisiinkin toiseen keskustan lukioista. Pelkään, ettei niin kuitenkaan tule käymään, ja Meri-Porin lukion solmimat hyvät, valtakunnalliset ja ulkomaiset, yhteistyösuhteet kaatuvat kokonaan.

Eräs ihmetyksen aiheistani on ollut myös Pihlavan (ja Mäntyluodon) koulun siirtäminen Meri-Porin lukion tiloihin. Minun korvaani tämä kuulostaa lähinnä siltä, että lukion tiloihin olisi tulossa suurremontti, sillä tilat eivät todellakaan sovellu alakouluikäisille. Sekä ulko- että sisätilat pitäisi uudistaa rankemmalla kädellä, jotta ne sopisivat Pihlavan ja Mäntyluodon koululaisten tarpeisiin. Piha on auttamattomasti liian pieni, vaarallinen ja karu pienten lasten leikkipaikaksi, kuten joku jo tiesi aiemmin kertoa. Missä kohtaa kyseisessä suunnitelmassa syntyy säästöä? Sehän kuulostaa suorastaan absurdilta rahareiältä!