Suvi Lindén - Eroa taas

Jari Suominen
Turku

/ #52 Kaikenlaisen sorron vastustaminen

24.02.2008 07:46

ja pienen ihmisen puolustaminen on hieno asia.Ilahduin kun tähän adressiin kertyi alle vuorokaudessa 5000 nimeä.Kysymys kuuluukin:Miksi muissa asioissa ollaan passiivisia?Jos kaikki nämä hyvät ihmiset vastustaisivat ihmisoikeuksien polkemista niin poliitikkojen kuin keinottelijoidenkin olisi pakko hankkia jonkinlainen etiikka.Muutos on mahdollinen vain toimimalla, ilmaisemalla rohkeasti ettei hyväksy tällaista meininkiä.Suomi muistuttaa monin tavoin Venäjää, jonka osa vielä hiljakkoin olimme, vain 90 vuotta sitten.Suomalaiset ovat kovin nöyriä käyttämään valtaansa-he haluavat että maan ja kunnan hallitseminen on kuin tuote joka ostetaan lipevimmältä myyjältä.Jälkeenpäin aina maristaan että tultiin petetyiksi.
Tämä sananvapautta puolustava liike ja Kemijärven massaliike ovat hyvä alku uudelle kansalaisvallalle.Otetaan vastuu joka meille kuuluu!Ei hyväksytä perustuslakien yli kävelemistä (presidentin valtaoikeuksien siirto pääministerille tavallisena lakina!),ei hyväksytä julkisen terveydenhuollon, teiden, rautateiden ja muun infrastruktuurin tahallista rapauttamista ja alasajoa eikä muunkaan yhteisen omaisuutemme luovuttamista keinottelijoille ilman että omistajat, sinä ja minä, saavat korvauksen rahana.Törkeyksien on loputtava.
Pienet ihmiset voivat liittyä toisten pienten ihmisten kanssa ja saada aikaan suuria asioita.Yksin ei tule lasta ei paskaa.