Upinniemen päiväkoti


Vieras

/ #22 Re:

04.11.2013 20:45

#20: -

Nyt olisi tärkeintä estää päiväkodin rakentaminen ilman yksityistä rahoitusta Sepänkankaalle. Sinne muuttaa varakasta väkeä, ja siksi yksityinen hoito tulisi ehdottomasti suunnata sinne. Tämä myös saataisiin rakennettua puolessa vuodessa. Keskustan perheiden hoitotilanne on ollut pitkään huono. Peruskorjauksiakin on siirretty jo kahdeksan (?) vuotta eteenpäin. Pienissä yksiköissä on omat kiistattomat etunsa suuriin nähden, mutta ne toteutuvat vain silloin kun kyseessä on yksityinen päiväkoti.

Ei Kirkkonummi mitään säästöjä ajattele, vaan helppoa kilpailukykyistä arkea niille perheille, joilla olisi varaa, siis rahallista varaa, todella ajatella lapsia ja maksaa hoidosta. Mutta kun ei ketään kiinnosta kuin ne omat 1,69 lasta. Tämä koskee nähtävästi myös kaikkia Upinniemestä hoitopaikan saaneita.

Kunnallisissa palveluissa ei kukaan voi saada omille lapsilleen jotain, mitä ei voida järjestää kaikille. Itse seuraan jännittyneenä minne henkilökunta sijoitetaan. Nimittäin päiväkodinjohtajat ja varajohtajat. Palveluverkon kehittämisestä tulisi heti reilumpaa, jos nykyiset johtajat eivät saisi hakea johtajanpaikkoja uusista päiväkodeista.

Ruussi