Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Signal |
/ #25649 Re: Re: Re: Re: Re:04.12.2013 15:25Miten jokin kirkko voisi olla oikealla tiellä, kun puolustaa ja peittelee pedofiilejä vuosikymmenestä toiseen? Ei siis ole enää kysymys mistään yksittäistapauksesta. On täysi mahdottomuus, että tuollaisessa "kirkossa" olisi Jumala, sillä temppelissä ei voi olla kahdenlaista tulta. Seurasin pohjois-amerikassa aikaisemmin kymmeniin piispoihin ja satoihin pappeihin kohdistuvia oikeudenkäyntejä, joista Suomen lehdistö ei ole juurikaan kertonut. Erästä piispaa syytettiin jopa kaksivuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Väärinkäytösten viimein päästessä julkisuuteen, yleensä piispojen ja pappien paikkakuntaa kovan painostuksen vuoksi saatetaan vaihtaa, mutta nuo iljettävyydet siirtyvät heidän mukanaan vain seuraavaan seurakuntaan. Maalliseen vastuuteen nuo piispat ja papit eivät koskaan joudu. Niinkuin muissakin veljeskuntayhteisöissä, kaikki mukanaolijat tietävät liikaa/ovat osallisia ja ovat siksi ylimmän johdon suojeluksessa. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
533 Luotu: 15.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1073 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18287 Luotu: 25.04.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2083 Luotu: 05.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
254 Luotu: 21.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2018 Luotu: 04.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
232 Luotu: 20.05.2024
Mortin männikön puolesta
138 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
709 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6437 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10512 Luotu: 13.12.2020
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
500 Luotu: 08.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
53 Luotu: 17.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1341 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12835 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024