Äkäslompolon puolesta: Ei Röhkömukanmaan (Tunturipalon) kaavalle
Vieras |
/ #1913.12.2013 10:18Sanoin vain, että maisema ei aina ole kaikille se ykkösasia, mikä ei ole sama asia kuin laskettelijoiden tai kelkkailijoiden arvostelu. On kuitenkin sääli, että rakentamisella pyrkimys näyttää olevan painopisteen muuttamiseksi näiden harrastusten hyväksi muiden kustannuksella. Alue kokonaisuudessaan hakkaa ehkä kaikki muut maailman kohteet muurtomaahiihtäjien paratiisina. Tuntuu siis hölmöläisten touhulta. Ja valtaisalle joukolle turisteja jo se itse maisema on iso juttu. On myös joukoittain niin paikallisia kuin mökkiläisiä, jotka eivät ole halunneet Ylläksen seudusta massamatkailukohdetta. Sitä ovat ajaneet aikanaan erityisesti kunnan toisaalla asuvat/jopa muualta tulleet päättäjät voisiko sanoa vängällä läpi kaavoituksella. Kuuntelivat herkällä korvalla suuren yrittäjän toiveita, mutta samalla sivuuttivat paikallisten/mökkiläisten toiveet ja mielipiteet. Siinä sai paikallisdemokratia kyytiä. Nyt ollaan jatkamassa samaa rataa ... Ne valot ja infra siellä tunturissa ja monet maisemaan sopeutumattomat rakennukset/rakennelmat ovat tulosta edellä mainitusta. Verrattuna moneen paikkaan Ylläksellä voisi vielä olla toivoa pysymisestä erilaisena. Ylläksen kaltaista oikea kylä-tunturit-paikallisuus -hieno luonto maisemineen, ei ole toista. Tarvittaisiin yhteistä tahtoa panna kuntoon olemassa oleva, poistaa erinäisiä haittatekijöitä muuttamalla valaistukset, asioden valvonta, järjestää maisemointi, lakata antamasta lupia sulkea maisema rakentamisella etc.. Näkemys ja ymmärrys näyttää puuttuvan monilta. Sahataan omaa oksaa, minkä keritään. , On tullut koettua paikkoja, kylläkin pienimuotoisempia, joissa on ollut todella ekologinen, viimeisen päälle mietitty konsepti ja saamani tiedon mukaan erittäin korkea käyttöaste. On tullut myös koettua talvikeskuksia, joissa pienemmillä väkimäärillä, suppemmalla maa-alueella, on huomattavasti suuremmat määrät palveluja. Valitettavasti näyttää Ylläksen kohdalla, että jälleen kerran asiat ollaan päättämässä muiden kuin kyläläisten /jo olevien mökkiläisten ja luonnon kustannnuksella aivan muiden eduksi. Onko jossain taustalla ajatuksia ulkomaisista sijoittajista? Rahaa maailmalta? On hirvittävä sääli, että uhraamme parhaamme, oiken aidon luonnon, jota ei tarvitse "tehdä", vain suppean ryhmän intressien vuoksi. Sillä siltä tämä toimintamalli näyttää! Lyhytnäköinen, ahne "kvartaaliajattelu" on tämän päivän uskonto. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Äkäslompolon puolesta: Ei Röhkömukanmaan (Tunturipalon) kaavalle" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
313 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
286 Luotu: 20.05.2024
ADRESSI TAHMELAN KURPITSATALON YHTEISÖLLISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
198 Luotu: 23.05.2024
EU:n ennallistamisasetus pelastettava
176 Luotu: 24.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18328 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
541 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2034 Luotu: 04.05.2024
Mortin männikön puolesta
195 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6499 Luotu: 29.11.2023
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2111 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1100 Luotu: 12.05.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
74 Luotu: 22.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
65 Luotu: 20.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
716 Luotu: 08.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
44 Luotu: 19.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
732 Luotu: 27.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12849 Luotu: 15.07.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1350 Luotu: 06.05.2024
Tornion Vinsanmaan tuulivoimaloita ei tule rakentaa
152 Luotu: 02.10.2023
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.