Nuppulinnan ja Purolan asemien säilyttäminen

Jori Porspakka
Vieras

/ #6

20.01.2014 09:53

VR Group Oy on valtionomisteinen yhtiö ja sen tekemisistä päättää hallitus/eduskunta. Olisikin syytä näille hallituspuolueille (kok sdp vas ruots vihr krist), tehdä vaalilupauksiensa mukaan. Näihin vaalilupauksiin kuuluivat myös joukkoliikenteen parantaminen.

Tämä hallituspuolueiden tekemisen haluttomuus puollustaa junamatkustajien etuja, nähtiin Jokelan Rautatieasema kamppailuussa. Vaikka nimä kertyi noin. 4800 (eli Jokelan koko aikuisväestö) ja jätimme nimilistan adressina, muiden lopettamiuhan alla olevien asemien kanssa (Kemijärvi Pietarsaari Iisalmi) niin ainoa asemajosta lopetettiin palvelut (lipunmyynti) oli - Jokela. Syyllisiä ovat hallituspuolueet, ja myös Tuusulan kunnan luottamushenkilöt. He eivät toimineet Jokelan junamatkustajien puolesta, (noin 2500 päivittäistä junankäyttäjää) vaan sallivat kunnanjohtajan yksipuolisesti, omavaltaisesti kieltää tukemisen asemalle. Muut asemat toimivat lipunmyynteineen tänäkin päivänä, koska nämä kunnat tukivat asemiaan.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…