Anna Abreu vuoden 2009 Euroviisu-edustajaksi!

Anssi Väisänen
Karkkila

/ #6 Ei missään tapauksessa!

27.05.2008 18:12

Diivanelkeillä ei enää pärjätä, se Israelin transu on sen tien kulkenut loppuun. Ja pärjäämisestä puheenollen on aivan sama mitä länsimaat viisuihin lähettävät (euroviisusista on tullut jo Interviisut), itäblokki eli Venäjä vasalleineen tulee keikkumaan kärkisijoilla vuorenvarmasti vuodesta vuoteen ilman radikaalia äänestystavan muuttamista. Ai miksikö? Ihan samasta syystä kuin miksi Suomi saa Ruotsilta useimmiten paljon pinnoja, maassa elää ½miljoonaa suomalaiset sukujuuret omaavaa kansalaista (ei kai kukaan kuvitellut että riikinruotsalaiset äänestäis Suomea!). Venäläisiä on Suomessakin jo 40000 (määrä kymmenkertaistunut 90-luvun alusta), Virossa on 25% venäläisiä, Israelissa on paljon paluumuuttaneita Venäjänjuutalaisia (Israel antoi 12 pistettä Venäjälle Belgradissa). Äänestys pitää muuttaa siihen suuntaan, että kussakin maassa on vaikka tuhannen ihmisen raati, joka koostuu pelkästään ko. maan kansalaisista joiden suku on asunut ko. maassa ainakin pari sukupolvea. Itse äänestys voidaan suorittaa kuten nytkin, tekstiviestein, mutta valvottuna manipuloinnin estämiseksi. Vasta kun äänestystapa on muutettu sellaiseksi, ettei muissa maissa elävillä sudeettikansalaisilla ole valtaa, voidaan alkaa harkita ketä laitetaan lauteille. Mutta EI Anna Abreuta, ei missään nimessä. Eikä suomenkielellä, ulkomaalaisten korvissa se kuulostaa lähinnä paviaanilauman piereskelyltä...eikä heviä, rock käy. Itseasiassa lienee aika mahdotonta omata sellaiset tuntosarvet, että voisi ennakoida mikä musiikillisesti purisi, tänäkin vuonna siellä oli niin uskomatonta skeidaa ja ne vielä pärjäsivät (Tanska, Espanja, Latvia, Islanti jne...yhdentekevyydessään täydellisiä)...