Nuppulinnan ja Purolan asemien säilyttäminen

satunnainen matkailija

/ #44 tempoilevaa tohua

24.01.2014 10:54

Poliittiset päättäjät ovat jatkuvasti jäljessä. Tietenkin ikäviä päätöksiä viivytellään, kunnes sitten on pakko edessä. Juuri tyypillinen esimerkki tästä on Nuppulinnan kohtalo, josta päätöstä ollaan tekemässä viikon sisällä.

Nykyinen Jokelantie saa sitten lisää liikennettä kuormakseen. Pyöräily Nuppulinnasta Järvenpäähän on jo nytkin hengenvaarallista. Pyörätie puuttuu.

Ei ole kovinkaan vaikeaa ennustaa, että Purola on tulevaisuudessa osa Kerava-Järvenpää-Tuusulaa. Toivottavasti näin tapahtuu mahdollisimman pian. Yhtään selvitystä ei siihen enää tarvita. Tämä olisi Tuusulan ja Järvenpään pikaisesti ymmärrettävä yhteiseksi asiaksi.

Nuppulinnan seisake kärsii siitä, että junavuoroja on vain kerran tunnissa. . Ne eivät sovi kaikkien matkustajien aikatauluihin. Oulustakin tulee Helsinkiin junia useammin. Tuntematta tarkemmin logistiikkaa tuntuu omituiselta kustannussyistä lopettaa Nuppulinna ja Purola. Meidän rahoilla rakennetut raiteet, asemalaiturit, alikululut jne. jäävät vain suuren typeryyden muistomerkeiksi.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…