Äkäslompolon puolesta: Ei Röhkömukanmaan (Tunturipalon) kaavalle


Vieras

/ #31

05.02.2014 23:10

Tiedä ketkä ovat eläkkeellä olevia mökinomistajia, ketkä jotain muuta. Mutta, valitettavasti, juuri nimenomaan kunta näyttää sahaavan omaa oksaansa.

Katselin ohjelmaa "Levin-kaupunkikeskustasta", ja mietin kuinka erilaisia nämä kaksi paikkaa ovat, toistaiseksi. Ylläksellä on, mitä näyttää. Levillä se näytettävä on tekemällä tehty. Kansainvälisyyttä (ainakaan positiivista) ei ole paikalle haluttavien ulkomaalaisten etsimien asioiden tuhoaminen. Kerrostalo-lähiö-kompleksi "resortteja" heillä on omasta takaa.

MIkä ihmeen into on yrittää tehdä Ylläksen tunturista ja kylistä samanlaisia muka kaupunkeja kuin on Levi? Mikä ihme panee suunnittelemaan murtomaahiihtoinnostuksen parhaillaan kasvaessa, rakentamista, joka tuhoaa murtomaahiihdon ja kesämatkailun mahdollisuuksia? Mikä myös tuhoaa rauhan ja luontokokemukset, joita niin moni nykyään etsii.

Ylläkselle ei tarvitse kaikkien maailmalta sopia samaan aikaan! Tulot lisääntyisivät ja koko toiminta olisi järjellisempää, kun toiminta muuttuisi ympärivuotisemmaksi. Kunta saisi lisää verotuloja, mökit eivät seisoisi tyhjillään, eikä arvokasta luontoa tarvitsisi tuhota muutaman viikon sesnkia varten.
Ei voi olla ajattelematta, että kuten koko kaavoituksen tarkoitus alkujaankin, on nytkin pääasia tuottaa väkeä rinteisiin! Muusta viis.

Mikäli seuraisitte myös uutisia maailmalta, huomaisitte, että ilmastonmuutos on nousemassa jälleen uutisiin väistämättä, pakostakin ja on otsikoissa parhaillaankin. Myrskytuulet, valtaisat lumikeräymät ja silkka jää ovat pistäneet "polvilleen" lukuisat yhteisöt pitkin Eurooppaa.
Näkymät ja ihmisten kokemukset Sloveniasta ovat katastrofaalisia. Kaikki jään peitossa, sähköt poikki neljäsosalta kansaa. Itävallassa parimetriä lunta katoilla, Atlantin rannoilla vedet sisällä rakennuksissa, ym..

Miksi Suopmen Lappi olisi poikkeuksellisesti suojassa kaikelta tältä? Emme varmasti olekaan, joten olisi syytä miettiä tarkkaan, mitä ollaan tekemässä. Olosuhteet ovat alunperinkin olleet aina haasteelliset. Nyt tulevat olemaan vielä haasteellisemmat.
Lunta voi tulla julmetut määrät t. olla tulematta. Tuleekin sen sijaan vettä kaatamalla t. jäätä.
Onko kunnalla varaa riskeerata alueen mahdollisuudet laittamalla, kaikesta päätellen, panokset yhden asian, laskettelun, hyväksi? Myös kylän olosuhteet voisivat vaarantua.

Mikäli tunturinalusmetsä rikotaan teillä, mökeillä, pihoilla, muilla pakollisilla niihin liittyvillä rakennelmilla, on paha mennä vannomaan, ettei poikkeusolosuhteissa syntyisi tuhoisaa jälkeä. Jostakin syystä ne suojametsäaleet aikoinaan perustettiin. Miksiköhän?