Adressi Suomen pelimonopolin toimintaa vastaan
Vieras |
/ #128 Re:09.07.2011 17:05Imeisesti pidät Kiinan, Iranin ja Pohjois-Korean hallintomalleista? Historia on osoittanut, että asioiden ylenpalttinen rajoittaminen, ei vain toimi. Emme elä enää keskiajalla ja olemmepa vielä liittyneet osaksi EU:ta, jonka pitäisi taata vapaa liikkuvuus unionin sisällä. Mielestäsi siis siinä, että perus kansalaisoikeuksiasi poljetaan maanrakoon ihan surutta ahneiden poliitikkojen väkisin ylläpitämän riistomonopolin toimesta ei ole mitään väärää? Tässä on samanlainen tilanne, kuin on aikanaan siinä lapsipornosuotimessa. Ei poisteta itse ongelmaa, vaan yritetään väittää, ettei sitä koskaan ollutkaan. (osa sivuista ei myöskään sisältänyt lapsipornoa ja syitä niiden joutumiseen listalle voi vain arvailla) Nyt puhutaan jo suotimen laajentamisesta yleiseen nettisensuuriin, joka suodinta luodessa kiellettiin jyrkästi... Näille asioille, kun antaa pikkusormen, niin sitä tahtoo mennä koko kroppa mukana. Lisäksi kuten jo edellä on monesti todettua, suomi on aivan liian pieni markkina-alue ylläpitämään toimivaa nettipokeria, RAY:n softa on aivan kamala ja rake korkea. Mielestäni oma kirjoituksesi on varsin naiivi, eikä tarjoa tälle keskustelulle yhtään miitään, kertoo vain, että ilmeisesti et osaa perustella omaa kantaasi mitenkään ja sitten se purkautuu näin? Itse en ole vielä nähnyt yhtäkään perusteltua fiksua argumenttia pelimonopolin puolesta, mutta vastaan sitäkin useampia. Harrastatko yhtään mitään? Mietipä itse, jos oma rakkain harrastuksesi oltaisiin kieltämässä kokonaan vain sen takia, että yhden yrityksen tulos näyttäisi paremmalta paperilla. Samassa yhteydessä sinulle kerrottaisiin, että lähin harrastuspaikka on 650km päässä kotoasi ja se, joka ennen sijaitsi kävelymatkan päässä säilyy entisellä paikallaa, et vain saa mennä sinne enää. Miten itse reagoisit? Toisaalta suomalaisilla on pitkät perinteet hiljaisesta kärsimisestä ja itsekseen mököttämisestä, joten varmaan tilanteesi ei muuttuisi paljoakaan?
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45569 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10626 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1745 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1462 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
291 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
206 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
175 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20875 Luotu: 20.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
155 Luotu: 03.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2177 Luotu: 22.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025