Adressi Suomen pelimonopolin toimintaa vastaan
Vieras |
/ #146 Re: Re: Re: Re: Re: Re:12.07.2011 18:35Kyllähän tuo väite suomalaisten pelifirmojen paremmasta valvonnasta perustuu ainoastaan uskoon, kuinka hyvin ja rehellistä meillä Suomessa on, toisin kuin muualla. Kuitenkin, jos vertaillaan " paperilla " noita valvontakuvioita, niin kyllähän tuo edellesessä kirjoituksessa mainittu esimerkki on luotettavampi. Meillä tosiaankin mahdollisuus hyvävelitoimintaan on selkeä riski. Valvovat tahot tekevät sitä muiden toimien ohella ja kun kyse on tämäntyyppisestä monopolista, niin suhtautuminen tuskin on kauhean kriittistä. Ministeriö, jonka johdossa on politikko valvoo valtion ohjaaman yrityksen toimintaa, jonka johdossa on toinen politikko ja joka on perinteisiä politikkojen suojatyöpaikkoja tai eläkevirkapaikkoja. Samaan aikaan kyseisten firmojen työntekijöitä käytetään asiantuntijoina ja myös politikkojen kuin myös valvovan ministeriön intresseihin kuuluu mahdollisimman isot tuotot. Voidaanko todellakin pitää luotettavana valvontana ja vastuullisen toiminnan ihannemallina, jos tuota tekee elin, jonka etuihin kuuluu, että ihmiset syytäisivät mahdollisimman paljon rahaa menemään erilaisiin peleihin? http://www.gamblingcommission.gov.uk/ on puolueeto yritys, jonka toimeksiantajana toimii Britannian sosiaaliministeriö. Sen varsinainen työsarka on tuo valvonta ja muut rahapelien ongelmat. jota on toteuttamassa parisataa päätoimista työntekijää. Valvottavia yrityksiä on useita, jonka seurauksena myös tämä valvonta on ikäänkuin kahdelta suunnalta valvottua. Ministeriö tarkkailee, mutta myös kunnolla toimivilta yrityksiltä tulee kommenttia, jos valvonta kilpailijoiden kohdalla klikkaa. Monet yritykset toimivat eri verkoissa. Useat esimerkiksi Ongamella. Siellä on keskenään sovitut kriteerit ja toimintamallit, mitkä ovat taas verkon omassa valvonnassa. Ja kaiken tuon päälle tuo joaikaisemmin mainittu http://www.ecogra.org/Services/SafeandFairSeal/SafeFairSealCriteria.aspx. Enpä menisi väittämään, ettei ulkomaisten saittien toiminta ole valvottua ja luotettavaa. Myös erilaiset EU kuviot mahdollistavat esimerkiksi myös suomen viranomaisten saada pelaajakohtaisia pelitietoja, jos on syytä epäillä rikollista toimintaa. Ei Suomessa sen paremmin kuin muillakaan saiteilla ole mitään keinoa varmistaa muuta kuin, että pelitilin avanneen nimen takaa löytyy oikea henkilö. Kuka sitten sillä nimellä oikeasti pelaa, on aivan eri asia. Ei siihen, että pelaa jonkun muun nimissä tarvita kuin diili jonkun kanssa. Aika vaikeata tuo ulkomaisillakin saiteilla on ilman vastaavaa diiliä. |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1035 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
390 Luotu: 22.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
194 Luotu: 25.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
748 Luotu: 16.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2031 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
773 Luotu: 07.02.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
623 Luotu: 04.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
620 Luotu: 13.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
565 Luotu: 17.03.2025
Lastenosteopatian puolesta
717 Luotu: 21.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
860 Luotu: 01.04.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
495 Luotu: 20.03.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3478 Luotu: 10.09.2021
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1620 Luotu: 23.09.2023
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
776 Luotu: 18.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
391 Luotu: 11.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
436 Luotu: 17.02.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
808 Luotu: 10.03.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
117 Luotu: 19.05.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020