Mopokortti-ikää ei muuteta
Ismo Laitela Hämeenlinna |
/ #3702.08.2008 02:31SYNKKÄÄ HUOMENPÄIVÄÄ, TOIVOTTAA... Mopo on vuosikymmeniä ollut nuorison ensimmäinen kosketus oikeaan liikenteeseen. Viisitoistakesäinen on hurauttanut sillä kätevästi koulu- ja vapaa-ajan matkat. Oma mopo on antanut nuorelle mahdollisuuden laajentaa liikenereviiriään. tutustua uusiin kavereihin ja solmia uusia ystävyyksiä Mopo on kaikenkaikkiaan ollut jo monen sukupolven ajan Suomen nuorison itsenäistymisen ja vapaan liikkumisen mahdollistava väline. Näin on myös vielä toistaiseksi, ja toivottavasti näin on tulevaisuudessa. Ikävä kyllä asiat saattavat muuttua tuntuvasti lähitulevaisuudessa, Jos uusia mopokorttiasetuksia pohtiva viranomaistyöryhmä olisi saannut tahtonsa läpi, olisi mopoilu saattanut olla ohi 15-kesäisten osalta vuoden alusta lähtien. Mopokorttiasetusten uudistusta pohtiva työryhmä lähetti lausuntokierrokselle esityksen jonka mukaan mopokortti tutkintoon tulee tulevaisuudessa sisältyä pakollinen teoria- ja ajokoe ja sekä tätä edeltävää teoria- ja ajo opetusta. Tämä tulee nostamaan mopokortin hinnan nykyisestä noin 60e jopa 10x 600 euroon! Eikä tässä vielä kaikki. Uusia mopokorttisäännöksiä pohtiva työryhmä suunnitteli myös yleisellä tiellä mopon ajamiseen oikeuttavan ikärajan nostoa 16 vuoteen! Samaa asiaa ajetaan myös Ruotsista. Ja eihän suomalainen viranomainen voi olla mitenkään ruotsalaista virka ja-siskoa suvaitsevampi rajoituksia laatiessaan, paremminkin päinvastoin. Viimeisimpien tietojen mukaan ikärajanostoa ei ole vielä ehdoitettu Se onko mopolla ajamisen ikärajan nostoon mitään järkeä tai faktisia perusteita, on viranomaisille ja päättäjille epäolennaista. Pääasia näyttää olevan 15-vuotiaiden nuorien vapaata liikkumista kahlitsevien kieltojen ja asetusten aikaansaanti. Tosin asialla on kauaskantoisempia seurauksia. Mopokortin ikärajan nosto tulisi aiheuttamaan ns. lumipalloefektin, joka loppupeleissä vaikuttaa jopa kymmeniin tuhansien suomalaisten toimeentuloon. Jos mopokortin ikärajaa nostettaisiin 16 vuoteen rukattaisiin samalla moottoripyöräkorttien ikärajaa. Viranomaistyöryhmäm suunnitteleman ehdotuksen mukaan kevarikortti-ikä olisi nostettu 18 vuoteen. Koska moottoripyörän a1 ja a2 ajokortin välissä tulee 2 vuotta, pikku:an (A2-ajokortti) nousisi täten 20 vuoteen ja vapaaehtoisen a-ajokortin 22 vuoteen. Lisäksi 2011 lainsäädäntöön tuleva eu-direktiivi vaatii 24 vuoden ikää moottoripyörän A-ajokortin suorittamiseen, ellei hakijalla ole aikaisempaa moottoripyöräkokemusta (A1/A2 -ajokorttia. Ei tarvitse olla kummoinenkaan guru ennustaakseen, että tällä järjestelyllä saadaan koko moottoripyöräala polvilleen. Tuloksena arviolta 20.000 työpaikkaa joutuisi liipaisimelle. No onhan meillä Nokia, toistaiseksi* |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Allekirjoituksellani toivon Jyväskylän kaupungin päättäjien mahdollistavan melontakeskuksen jatkuvan toiminnan, sekä rakenteiden uusimisen kautta toiminnan kehittämisen ja palvelujen laadun parantamisen mahdollistamista, jotta Jyväskylän kaupungin asukkaille olisi saavutettavissa tulevaisuudessakin laadukas vesiliikuntamahdollisuus. Melontakeskuksen merkitys Jyväskylälle Tuomiojärven Kivelänrannan melontakeskus on tarjonnut monipuolisesti avovesiliikuntaa jo 35 vuoden ajan. Nykyisessä muodoss...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Mopokortti-ikää ei muuteta" tässä luettelossaItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
KOHTUUTTOMALLE SOTERI-ruuhkalle stop ja laadittava vaihtoehto, jolla laillistetun ammattilaisen toiminnan jatkaminen varmistetaan ruuhkasta huolimatta!
650 Luotu: 25.07.2024
Orimattilan lähimetsät säästettävä suunnitelluilta metsähakkuilta
480 Luotu: 07.06.2024
Roll FM radiokanavalle vakituinen toimilupa
3801 Luotu: 04.07.2024
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
373 Luotu: 06.07.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
2139 Luotu: 30.06.2024
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6192 Luotu: 21.06.2024
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
100 Luotu: 17.07.2024
Vaadimme Porin päättäjiä jatkamaan Pormestarinluodon Asukasyhdistys ry:n toiminnan rahoittamista
359 Luotu: 04.07.2024
Sastamalan kaupungin jätehuollon uudelleen järjestäminen
657 Luotu: 05.07.2024
Adressi Reijolan koulun säilyttämisen puolesta Reijolassa
475 Luotu: 25.06.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
912 Luotu: 15.07.2023
Adressi yhdenvertaisemman Kotkan kaupunkitilan puolesta
51 Luotu: 19.07.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10774 Luotu: 13.12.2020
VT7 ei pidä sulkea PV:n harjoituksen vuoksi!
16 Luotu: 21.07.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6852 Luotu: 29.11.2023
Merikoski takaisin
15 Luotu: 21.07.2024
Muistomerkin luominen Neuvostoliiton poliittisten sortotoimien uhreille kuolansuomalaisten keskuudesta
156 Luotu: 26.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13074 Luotu: 15.07.2023
Savonlinnan seudun yhteispäivystyssairaala on turvattava
3540 Luotu: 11.02.2020
Kansaneläkkeen maksu EU-alueelle/ulkomaille on jatkuttava.
223 Luotu: 02.07.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.