Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #33170 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:31.03.2014 06:51Mitä haluat sillä todistaa, että juutalaisuudessa keskeinen Jesajan teksti on säilynyt muuttumattomana...? Se todistaa vain sen, että teksti oli "kanonisoitu" jo varhain ja että sitä ei sen takia enää varioitu suuresti kopioitaessa. Monet legendoihin perustuvat tekstit ovat sen sijaan muuntuneet paljonkin niin Vanhan kuin Uudenkin testamentin kohdalla ennen pyhiin kirjoihin pääsemistään - onhan meillä silmiemme edessä erilaiset versiot Jeesuksen elämästäkin. Ja niiden taustalla on taas runsaasti vaihtelua sisältävää materiaalia. Tuon ajan ihmiset tunsivat pyhiä tekstejä ja sanontoja ja niillä oli keskeinen asema heidän elinpiirissään. On siis päivänselvää, että niitä myös siteerattiin. Sen sijaan tämä tekstien kehittyminen toinen toistensa täyttymyksenä on sellaista tuubaa ja päälleselittelyä, että moista ei omalla järjellään ajattelevan ihmisen pitäisi suustaan päästää. Tekstien merkitys kyllä eli ja niiden merkitystä siis tavallaan päivitettiin uusiin olosuhteisiin. Uusi liitto oli sellainen suuri päivitystapahtuma, joka syntyi ihmisten tarpeesta olla sopusoinnussa pyhien teksien kanssa - vanhalla tavalla ne eivät enää sen ajan kulttuuriin sopineet. Tähän vielä lisään tietoa aiemmista "päivityksistä" ja siitä, kuinka yhtenäinen se Jahven valtakunta olikaan.... "Historiantutkijat määrittelevät juutalaisuuden erottuneen muista Lähi-idän uskonnoista 600-luvulta eaa. alkaen. Sitä ennen kautta Lähi-idän palvottiin samantyyppisin menoin useita keskenään sukulaisuussuhteissa olevia jumalia, joiden nimet saattoivat vaihdella paikasta toiseen. Ylijumala tunnettiin nimillä Anu, Assur, Marduk, Ēl ja Baalsamem. Muilla jumalilla oli omat tehtävänsä, ja ihmiset kääntyivät tarpeen tullen eri jumalan puoleen. Ehdottomaan auktoriteettiasemaan asetettuja pyhiä kirjoja ei ollut. Israelin ja Juudan kuningaskunnissa oli oma pääjumalansa Jahve, jolle kuningas Salomo oli rakennuttanut temppelin Juudan pääkaupunkiin Jerusalemiin. Kuningaskunnissa oli kuitenkin muidenkin jumalien kuin Jahven kultteja: tärkeä ja yleisesti palvottu oli etenkin naispuolinen Asera, ylijumala Elin puoliso. Monoteismia ei vielä tunnettu, vaan oman kansallisjumalan kultti oli henoteistinen, yhtä jumaluutta suosiva. Muutos henoteismista monolatrian kautta monoteismiin tapahtui Israelissa ja Juudassa hitaasti 600-luvulta eaa. lähtien. Jahven palvonta ainoana jumalana sai alkunsa Juudan kuninkaan Josian aikana 620-luvulla eaa. alkunsa saaneesta deuteronomistisesta liikkeestä. Vuonna 586 eaa. tapahtunut Jerusalemin tuho ja sitä seurannut Babylonin pakkosiirtolaisuuden alku merkitsivät suurta mullistusta Juudan yläluokalle ja oppineistolle, minkä seurauksena tarve sitoutua yhteen jumalaan voimistui Jahven vanha kultti oli raunioina ja Jahven lait oli korvattu babylonialaisilla laeilla. Pakkosiirtolaisuuden päätyttyä 500-luvun eaa. lopulla Jerusalemiin rakennettiin toinen temppeli, jonka myötä myös uskonto samalla uudistui. Temppeliin ja vanhaan uhrikulttiin otettiin etäisyyttä: uskonto rakennettiin toimimaan kokonaan ilman temppeliä, ja Mooseksen laki korvasi sen. Uskonnosta tulikin näin selkeästi lakiuskonto. Uskonnon uudistamisen tärkeimpiä hahmoja olivat etenkin kirjanoppineet kuten Esra, sekä Nehemia. Maata kohdanneen katastrofin syyksi laitettiin muiden jumalien kuin Jahven palvonta. Uskonnon uudistuksessa oli myös jatkuvuutta: vanhan uskonnon yhteisöllisiä ja kultillisia funktioita tulkittiin uudelleen ja sovellettiin uusiin oloihin. Uudistusten juurtuminen kansaan tapahtui hitaasti seuraavien vuosisatojen aikana, ja täydessä mielessä monoteistinen juutalaisuus oli syntynyt vasta hellenistisenä aikana. Tooran teksti sai lopullisen muotonsa aikaisintaan 300-luvulla eaa." |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3422 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20409 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1277 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1693 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1459 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
384 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
293 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
533 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1004 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
651 Luotu: 13.03.2025