Kannabis lailliseksi

No Name

/ #3112 Kyllästynyt pilviveikkoihin

01.08.2011 23:57

#3110: -minä- - Re: Kyllästynyt pilviveikkoihin

 

"Ensinnäkin mistä päättelet että kannabiksen käyttäjät lisääntyisväti moninkertaisesti?"

Valitsin moninkertaistumisen sen vuoksi että laskelman voisi hyväksyä kuka tahansa joka saattaisi myös epäillä että käyttö lisääntyisi dramaattisesti. Olen ottanut tavakseni seurailla aina pessimistisintä edes jollain tasolla loogista näkemystä. Tällä tavoin puhutaan samaa kieltä narkofobien kanssa. 

Narkofobi ei ymmärrä perimmäistä ajatusta jos väitämme että kannabiksen käyttö ei lisääntyisi vaikka väitteemme olisi oikeutettu ja perusteltavissa. Samalla hän hylkää muunkin tiedon asian suhteen - eli siis sen olennaisen suhdeluvun ja toteutuvan haitan. On tehokkaampaa puhua samaa kieltä yleisönsä kanssa - silloin ehkä joku oppiikin jotain.

Olen jo väsynyt väittelemään, enkä aijo vastata enää lukuisiin kysymyksiin asiaan liittyen. Voitte tehdä omat johtopäätöksenne miksi en enää jaksa, minua ei kiinnosta (ja ei, ette ole muuttaneet minun mieltäni kannabiksen suhteen).

Listaan tähän kuitenkin asioita joita vastustan kannabiksen laillistamisessa sekä omaan käyttöön kasvattamisesta;

1. Mielenterveysongelmat ja kannabiksen aiheuttama passivoituminen. Keskustelua voidaan käydä siitä että kuinka monelle se tapahtuu (ei monelle) ja kuinka vakavasta asiasta on kyse (vakavasta muttei kuolettavasta tai lopullisesti ihmisen turmelevasta) mutta teette karhunpalveluksen älykkäälle keskustelulle, itsellenne ja kaikille joita luuloillasi "valistat" kyseenalaistaessasi kannabiksen psykooseja aiheuttavan vaikutuksen.

2. Sen signaalin välttäminen että päihteet ovat toivottu ja hyväksyttävä ilmiö yhteiskunnassa. (Mitä sitten vaikka alkoholi onkin laillista; tulipaloa ei kannata sammuttaa bensiinillä).

3. Yhteisöllisen päätöksen sitovuus suhteessa yksilönvapauteen. Yhteisön mielipide - vaikka epäoikeudenmukainenkin suhteessa reaalimaailman ilmiöihin - on kuitenkin sitova. Jos loukkaamme yhteisön normeja oman henkilökohtaisen etumme nimissä näivetämme yhteiskunnan peruspilareista.

4. Kannabiksen historiallinen assosiaatio huumeisiin. Vaikka tätä ollaan purkamassa on silti valtaväestöllä mielikuvana että kannabis on huumetta. Kovien huumeiden "status" nousisi kannabiksen laillistamisen kautta väistämättä tämän assosiaation kautta vaikka todellisuudessa kannabiksella ja klassisilla huumeilla ei olisikaan paljokaan tekemistä keskenään. (Vertaa hakaristisymbolia käytettynä vaikkapa lastenkodin logona - assosiaatio luo merkityksen.)

5. Ja sitten vielä kotikasvatuksesta; oletetaan että kannabiksen käyttö yleensäkin dekriminalisoitaisiin tai depenalisoitaisiin. On toivottavaa että kannabista alettaisiin kontrolloida valtion toimesta sekä käytön rajoittamismielessä että verotuksellisista syistä. Tällöin kotikasvatuksen yksityisyrittäjyys on ehdottomasti ei-toivottu asia koska se rikkoo kontrollipyrkimystä. Kannabiksen kotikasvattelu voidaan rinnastaa viinanpolttamiseen. (Jälleen referenssi viinaan turha; yksi harha ei oikeuta toista harhaa.) Lisäksi kotikasvattelussa kerralla tulee niin paljon kannabista että sen kuluttaminen yksin on todellinen riski mielenterveydelle jo määränsä puolesta.

 

.. Ja vielä mitä tulee siihen "kokemukseen asiasta" voin kaivaa oman referenssini edessäni olevasta lääkärin B-lausunnosta jossa on oma nimeni:

"Jatkuneesta kannabiksenkäytöstä toistamiseen uusiutunut reaktiivinen psykoosi"

Ja enkä mä mitään lääkärin todistetta asiasta koskaan ole tarvinnut kun se on kertakaikkiaan niin äärimmäisen selvää että flippasin yksinomaan pilvenpolttelun takia. Oireeni olivat 100% psykoosi riippumatta siitä tulkitseeko asiaa maallikko vai lääkäri.

 

KANNABIS AIHEUTTAA MIELENTERVEYSONGELMIA. PISTE. SIITÄ ETTE PÄÄSE YLI ETTEKÄ YMPÄRI ETTE MILLÄÄN KEINOLLA JA JOKAINEN VÄITE POISPÄIN TUOSTA FAKTASTA KAIVAA MAATA MIELIPITEIDESI ALTA.

Olen puhunut.