Vanha adressi (2008 )

Jukka Puurula
Kerava

/ #6 "Nuorisoasiainkeskuksen kaikessa toiminnassa edistetään nuorten kulttuuri- ja taidekasvatusta"

15.09.2008 18:52

Tuo on juuri ydinkysymys. Kukaan ei taida todellisuudessa tietää mihin NK:n juna kulkee. Ei tässä tavoitella ainakaan toiminnan kehittämistä, eikä parhaan toimintaympäristön takaamista nuorten kulttuuritoimintaan. Keskustelun aiheesta tulisi sisältää muitakin argumentteja kuin lyhyen tähtäimen säästötavoitteet. Tässä yhteydessä olisi hyvä huomioida myös nuorisoasiainkeskuksen kulttuuripalvelujen sisällöt ja tavoitteet. Mukaan keskusteluun olisi kutsuttava myös henkilökunta, nuoret ja sidosryhmät.

"Harjun nuorisotalon toiminnan keskeinen ydin on musiikki, joka asiakaskuvakyselyn mukaan on nuorten toiseksi kiinnostavin toiminta. Syksyn aikana tehdään selvitys nuorisoasiainkeskuksen tämän hetkisestä musiikkitoiminnasta, bänditiloista ja muiden, sekä kansalaisjärjestöjen että kaupallisten toimijoiden, tarjoamasta musiikkitoiminnasta. Selvityksen tavoitteena on turvata Harjun musiikkitoiminnan jatkuminen joko toimintakeskuksessa tai selvityksen pohjalta syntyneissä muissa ratkaisuissa."

Jos tämä pitää paikkansa, ei selvitystäkään ole vielä edes tehty. Onko siis perusteltua keskustella jo uusista tilastrategioista? Toiminnan jatkuvuuden takaamiselle ei näin luoda edellytyksiä.

Kun aloitetaan keskustelu mahdollisista "muista ratkaisuista", niin pitäisi olla jo tiedossa alkuperäisten ratkaisuiden ongelmat. Nyt ei pyritä kehittämään palveluita niiden omista lähtökohdista. Tavoitteena ovat vain nopeat ratkaisut ja huterin perustein oletetut säästöt.