Adressi Israelin tueksi!
Petri Paavola |
/ #2058 Tom of Finland postimerkit24.04.2014 19:15Tom of Finland postimerkit Syys-lokakuussa 2014 Itella Posti aikoo julkaista Tom of Finland homoeroottiset piirroskuva postimerkit. Piirroskuvat on tehnyt edesmennyt Touko Laaksonen. Graafikko Timo Berry ja Susanna Luoto, joka edustaa Los Angelesissa toimivaa Tom of Finlandin nimeä kantavaa säätiötä Suomessa ovat valinneet kaksi Tom of Finland piirrosta, joista tehdään postimerkit. Moni ihminen ei ymmärrä ja tiedä sitä, että Tom of Finland homoeroottiset postimerkit ja kuviin liittyvät viestit toteuttavat omalla tavallaan Raamatun profetioiden täyttymistä. Sisällys: Lausuntoja Antisemitismi Profetia lopunajan Sodomasta Profetia lopunajan vainosta Tuleva tuomio Lausuntoja Tom of Finland homopostimerkit ovat herättäneet valtavaa kiinnostusta ulkomaiden mediassa. 20 vuotta Postin (Itella) postimerkeistä vastannut kehitysjohtaja Markku Partinen pitää Tom of Finland postimerkeistä noussutta kohua aina ulkomaita myöten hyvänä asiana. Graafikko Timo Berry kertoo ettei piirrosten miehillä ole mitään hävettävää, koska niissä kuvataan aistillista elämisen voimaa ja ylpeyttä itsestä. Sokeus ja ymmärtämättömyys on sen takana ettei ihminen näe ja ymmärrä sitä kaikkea negatiivisuutta, jota nämä piirrokset viestittävät. Kun tutustumme piirrosten sanomaan ja viestiin ja ymmärrämme sen millainen viesti niillä on, niin piirrokset eivät enää edusta ylpeyttä ja hyvyyttä, vaan toimivat pahuuden ja negatiivisten asioiden lähettiläinä. Antisemitismi Toisessa Tom of Finland julkaistavassa postimerkissä on piirros, jossa Tom of Finland miehellä on koppalakki päässään, jossa on Kotkan siivet tunnukset, jonka alapuolella on kuusisakarainen tähti. Touko Laaksonen on tunnustanut, että armeijan univormuun pukeutuneet miehet ja erikoisesti Saksan Wehrmachtin univormuun puketuneet miehet olivat hänelle seksuaalisen kiinnostuksen kohde. Laaksonen on sanonut, ettei hän kannattanut mitään poliittista ideologiaa sekä että natsi ideologia ja rasismi olivat asioita, joita hän inhosi. Tosiasia on kuitenkin se, että kotkan siivet symboli oli myös natsien tunnus. Laaksosen piirroksessa kotkan siipien alapuolella on kuusisakarainen tähti, joka muistuttaa erehdyttävästi juutalaisten Daavidin tähteä. Kotkan siipien tunnuksia ja Daavidin tähteä ei saisi kytkeä milloinkaan yhteen, koska se sisältää antisemitistisen sanoman, joka on suuren pahuuden sanoma. Vaikka Laaksonen itse ei olisi kannattanut natsisimia ja juutalaisten holokaustia, niin hänen piirroksensa antaa antisemitistisen viestin, koska miehen koppalakissa on natsitunnus ja Daavidin tähti. Samoin myös postimerkin valinneet henkilöt ja Itella Posti tukevat toimillaan antisemitismia, koska he ovat hyväksyneet tämän piirroksen tulevaan postimerkkiinsä. Onko postimerkkiin lipsahtanut vahingossa antisemitistinen viesti? Ei, koska Raamatun profetian mukaan lopunaikana ennen Herran Jeesuksen toista tulemusta nousee antisemitistinen vaino juutalaisia kohtaan. Tämä tarkoittaa sitä, että synnin alla oleva ihmiskunta sekä tietämättään ja tiedostaen toteuttaa Jumalan sanan profetioiden toteutumista. Profetia lopunajan Sodomasta Toisessa Tom of Finland postimerkin kuvassa näkyy miehen alaston takapuoli sekä miehen pää, jonka katse on suunnattu suoraan kohti alastoman miehen sukupuolielimiä. Tom of Finland postimerkki täyttää myös Jumalan sanan profetian koskien lopunajan homoseksuaalisuuden syntiä, joka yleisesti hyväksytään lähes kaikkialla maailmassa. Raamatun sanan profetian mukaan (Jeesuksen sanat) lopunaikana ennen Herran Jeesuksen tulemusta homouden synti rehottaa yhteiskunnissa ihan samalla tavalla kuin se rehotti valtoimenaan Sodoman ja Gomorran päivinä: Luuk 17: 24 Sillä niinkuin salaman leimaus loistaa taivaan äärestä taivaan ääreen, niin on Ihmisen Poika päivänänsä oleva. 25 Mutta sitä ennen pitää hänen kärsimän paljon ja joutuman tämän sukupolven hyljittäväksi. 26 Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: 27 he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki. 28 Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, 29 mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, 30 samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy. Itse asiassa Herra Jeesus sanoi, että silloin kun Herra Jeesus tulee takaisin, niin silloin maan päällä vallitsee samanlainen yleinen homoseksuaalinen meno kuin oli Sodomassa. Tutkimalla Raamatusta millaista elämää Sodomassa vietettiin näemme millaista elämää lopunajan yhteiskunnat viettävät: Hes 16: 49 Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut. 50 He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois. Sodoman ihmiset olivat ylpeitä, jotka harjoittivat monenlaisia syntejä. He ylpeilivät syntiensä tähden. Varsinkin rikkailla ihmisillä Sodomassa oli leivän yltäkylläisyys sekä huoleton lepo, mutta kurjia ja köyhiä he eivät auttaneet, niin kuin olisi auttaa pitänyt. He tekivät synnin kauhistuksia Jumalan edessä, jonka tähden Jumala salli Sodoman tuhon ja hävityksen. Juudaan kirje todistaa, että homoseksuaalisen synnin tähden Jumala salli Sodoman tuhon ja hävityksen: Juud 1:7 samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta. Kun verrataan sodomalaisten syntejä tämän päivän ihmisten synteihin, niin ne ovat hyvin samanlaisia. Nykyään monet ihmiset ylpeilevät monenlaisten syntien kautta sekä heillä on huoleton lepo kapinassaan Jumalaa vastaan. Nykyään rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, eikä rikkaat auta köyhiä kuten auttaa tulisi. Nykyään homous on yleisesti hyväksyttyä, vaikka se on selkeästi negatiivinen synnin valinta, eikä biologinen ominaisuus. Kts. homouden synnyn syyt Jumalan sanan profetiat täyttyvät kovalla vauhdilla silmiemme edessä. Vielä on aikaa tehdä parannus, tunnustaa syntinsä Jumalalle ja uskoa Herraan Jeesukseen, niin kuin Raamattu opettaa. Profetia lopunajan vainosta Matt 24: 9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. 10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. 11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. 12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. 13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Edellä olevat Herran Jeesuksen profetian sanat koskevat lopunaikaa, eli aikaa, jota ihmiset elävät maan päällä vähän ennen Jeesuksen toista tulemusta. Raamattu todistaa, että lopunaikana kaikki kansakunnat maan päällä vihaavat ja vainoavat Herran Jeesuksen opetuslapsia, Hänen nimensä (usko Jeesukseen) tähden. Eräs monista vainon tekijöistä on se etteivät todelliset Herran Jeesuksen opetuslapset hyväksy ja kannata homouden syntiä. Raamatun profetian sanan todistuksen mukaan myös monet Jeesukseen uskovat ihmiset luopuvat uskostaan, koska rakkaus kylmenee ja häviää pois heidän sydämestään synnin laittomuuden saavuttaessa täyden mittansa maan päällä. Tämän seurauksena uskostaan luopuneet uskovat alkavat vihata ja ilmiantaa todellisia Herran Jeesuksen opetuslapsia. Raamatun profetia on todella selkeä siitä, että lopunajan yhteiskunta ei suvaitse Raamatullista uskoa Herraan Jeesukseen ja uskovia vainotaan kaikin tavoin. Tämä tarkoittaa sitä, että lopunaikana pikkuhiljaa usko Jeesukseen pyritään karsimaan pois kaikista yhteiskunnan lonkeroista. Raamatullisesta uskon harjoittamisesta tulee rangaistava "rikos" lopunaikana. Sen sijaan synnin vallassa oleva kristinuskon valhejäljitelmä (katolinen- ortodoksinen- luterilainen sekä vapaat suunnat ja erilaiset uskonyhteisöt, jotka hyväksyvät antikristilliset uskontodirektiivit) saavat vapaasti jatkaa olemassaoloaan ja harjoittaa uskontoaan maan päällä, koska heidän uskonsa perustuu valheeseen, joka hyväksyy lopunajan synnin laittomuuden. Moni todellinen Herran Jeesuksen opetuslapsi tulee olemaan uskossaan vahva Jumalan armosta loppuun saakka, eikä tue ja hyväksy lopunajan antikristillistä järjestelmää. Sinä joka et usko Raamattuun ja Herraan Jeesukseen, niin viimeistään siinä vaiheessa tulet näkemään Jumalan sanan olevan totta kun maan päällä alkaa maailmanlaajuinen vaino Herran Jeesuksen opetuslapsia kohtaan. Silloinkin sinulla on vielä mahdollisuus ottaa vastaan pelastus ellet ole ehtinyt ottaa pedonmerkkiä otsaasi tai oikeaan käteesi. Kts. kirjoitus lopunajan vainoista Tuleva tuomio Tom of Finland postimerkit eivät ole siunaus Suomelle, vaan tuomioksi. Itella Postin ja kansakunnan päättäjien pitäisi hylätä Tom of Finland postimerkki hanke, ettei Jumalan tuomiot lankea Suomen ylle antisemitismin ja homouden edistämisen vuoksi. Posti ja päättäjät sekä kansa ovat vastuussa Suomen tulevasta kohtalosta. Jumalan sanan profetian toteutumista ei voida millään tavalla estää, sillä profetian sanan mukaan antisemitismi nostaa päätänsä sekä homous hyväksytään yleisesti lopunaikana. Sinun ainoa mahdollisuutesi on henkilökohtainen parannuksen teko sekä uskominen Herraan Jeesukseen, niin kuin Raamattu opettaa. Petri Paavola Lähteet: 33/38 Raamattu Biblia 1776 King James version 1611 posti.fi/tiedotteet/2014/20140413_postimerkit areena.yle.fi/tv/2252871 youtu.be/99vFj5ivDOQ |
Kommentoi adressia |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 KESÄKUU KUOPIO JA SIILINJÄRVI HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israel...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Ruskolle, Munittulan kylän kupeeseen, kunnan kaavoittaman asuntoalueen viereen, suunnitellaan suurta energiapuuterminaalia (liite 7.). Hanke sisältää ympäristön, kunnan ja kuntalaisten kannalta merkittäviä haittoja ja riskejä. 1. Energiapuuterminaalin toiminnan melu Hakemuksen mukaan puun haketus alueella tulee aiheuttamaan 120 desibelin melun (stadionkonsertin melutaso on n. 100-120 dB). Haketusta tullaan tekemään maanantaista perjantaihin joko klo 7-16 tai sesonkiaikaan 7-18. Talvelle...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Kemijärvelle on suunniteltu neljä pumppuvoimalaitosta. Monet kuntalaiset ovat järkyttyneitä ja epäuskoisia että tällaisia voidaan suunnitella järveen, joka on jo vuosikymmeniä ollut säännöstelty seitsemän metrin veden vaihtelulla. Viime aikoina järvi on ollut jopa lyhytaikaissäännöstelty asukkaiden havaintojen mukaan. Pumppuvoimaloista on luvattu saatavaksi huomattava määrä kiinteistöverotuloja. Voimalaitosten kiinteistöverotulojen kohdentuminen on kuitenkin epävarmaa hallituksen kaavaileman va...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Adressi Israelin tueksi!" tässä luettelossaVetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema- alueille Siuntioon suunnitellaan useita teollisia aurinkovoimaloita alueille, jotka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin (VAMA 2021). Nyt näitä kulttuurimaisemia uhkaa muuttuminen teollisuusalueiksi kymmeniksi vuosiksi. Asukkaat voimalahankkeiden ympäristössä pyytävät tukeanne, jotta upeita ja suojeltavia kansallismaisemiamme ei tuhottaisi. Asukkaat ovat luonnollisesti eri...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43335 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10461 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1098 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
721 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
637 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
134 Luotu: 16.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
104 Luotu: 18.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
98 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
93 Luotu: 15.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
61 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
112 Luotu: 13.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
686 Luotu: 04.05.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
659 Luotu: 06.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1711 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20806 Luotu: 20.03.2025
Kouvolaan ympärivuotinen rantalentopallohalli TikTokin ylijäämälämmöllä – maksimaalista hyötyä kaupungille!
22 Luotu: 17.06.2025
Valtatie 2 moottoritieksi tai moottoriliikennetieksi
45 Luotu: 12.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2081 Luotu: 22.03.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
172 Luotu: 30.05.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.