Turun päivystävä eläinlääkäriasema vaihtoon!
Tyydyttävä miinus |
/ #194 Tuhatjalan päivystyksessä korjattavaa03.05.2014 08:56Epäkohtia Turun Tuhatjalan päivystyksessä : 1) Kukaan ei tullut avaamaan ovea, vaikka aika oli varattuna etukäteen. Lopulta joku asiakas avasi oven. 2) Henkilökuntaa ei näkynyt missään. Onko täällä ketään? 3) Vuorojärjestys meni sekaisin. 4) Lääkäri ei kertonut selvästi, mitä tekee. Hän ei saanut positiivista kontaktia eikä osoittanut empatiaa. Hänen olisi pitänyt tarkistaa koiran käyttämän antibiootin sivuvaikutukset (= ihon punoitus, kutina) mutta hän vain "arveli" että koira on raapinut itseään. 5) Aikaa klinikalla meni todella kauan. 6) Paikka vaikutti hieman epäsiistiltä. Hoitopöytää ei ollut pyyhitty. Vesi ja mehu olivat lopussa. 7) Murtohälyttimet ulvoivat kesken kaiken kovaan ääneen, eikä niitä saatu pois päältä. 8) Lasku oli klinikan ja hoidon tasoon nähden ylisuuri. 9) Omistajien yhteystietoja ei löytynyt pyydettäessä. Eniten jäi harmittamaan se, että venäläistaustainen lääkäri vaikutti tietämättömältä eikä tarkistanut hänelle antamastani reseptistä antibiootin sivuvaikutusta, joka meille myöhemmin paljastui koiran iho-ongelman ja sen myötä tulehtuneen kohdan syyksi. Hoitajat olivat ihan asialliset ja palvelualttiit, mutta heitä kai oli liian vähän. Toivottavasti tässä firmassa otetaan opiksi näistä kommenteista, vaikka asiakkaat toisinaan myös ylireagoivat. Hyvää jatkoa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Turun päivystävä eläinlääkäriasema vaihtoon!" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1969 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
946 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18093 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1170 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
462 Luotu: 13.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
649 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
290 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1827 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
295 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12798 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6382 Luotu: 29.11.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
470 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1035 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
605 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1457 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.