Adressi Koulukiusaamista Vastaan

susanne viinamäki
Adressin tekijä

/ #79 KAUHAJOEN KOULUAMPUJA OLI KOULUKIUSATTU!!

25.09.2008 20:45

"Ystävä kertoo lehden haastattelussa Matin kertoneen jo ystävyyden alussa kiusaamisesta, joka oli ollut rankkaa erityisesti yläasteella. Ystävän mukaan myös lukio jäi kesken kiusaamisen vuoksi. Pari vuotta sitten Rauno huomasi ystävänsä muuttuneen. Matti oli alkanut ihannoida muun muassa koulusurmaajia."

Näin tänään iltalehden nettisivuilla..

Kaikki jotka ovat joutuneet joskus koulukiusatuiksi tietävät miten kiusaaminen vaikuttaa ihmisen mielialaan ja lopulta myös käyttäytymiseen. En millään tavalla puolusta tapahtunutta, vaan kertaan tässä mitä kirjoitin tässä perustamassani koulukiusaamis-adressissa jo vuonna 2006: "Koulukiusaamisesta aiheutuvat traumat, turvattomuuden tunne, pelkotilat, masennus ja muut vakavat ongelmat ovat uhkana lapsen tasapainoiselle kehittymiselle. Aika monen kiusatun uhrin lapsuus ja nuoruus menevät pilalle, ja lisäksi kiusaamisesta aiheutuneet traumat seuraavat koulukiusaamisen uhria koko hänen loppuelämänsä ajan. Jotkut ovat jopa tappaneet itsensä kiusaamisen takia kun eivät ole enään jaksaneet/kestäneet sitä, ja on julkisuudessa ollut myös tapauksia joissa kiusaajat ovat tappaneet kiusatun uhrinsa."

Sanomattakin on aivan varmasti meidän kaikkien tiedossa mitä jatkuva kiusaaminen tekee lapsen ja nuoren psyykkeelle, hyvinvoinnista tulee pahoinvointi. TÄLLE KOULUKIUSAAMIS ASIALLE ON TEHTÄVÄ JOTAIN NÄKYVÄÄ JA PYSYVÄÄ, NÄIN EI SAA ENÄÄN JATKUA!!