Perussuomalaiset ei ole "The Finns"

Emme vaikene enää!

/ #162 Soinin häikäilemättömyydellä ei rajoja?

23.08.2011 11:54

Soinistien natsihenkinen siedätyshoito Suomen kansaa kohtaan muuttuu päivä päivältä yhä röyhkeämmäksi ja julkeammaksi. Soinistit ilmeisesti kuvittelevat, että he voivat marssia SS rautasaappailaan pienin askelin jatkuvasti eteenpäin ilman, että kukaan huomaa mitään tai ei ainakaan uskalla puuttua asiaan. Emme vaikene enää. Sotiemme Veteraanit Ja Kotirintamanaiset eivät uhranneet aikanaan henkeään Suomen puolesta siksi, että joku Soinin epämääräinen poliittisten loikkareiden sakki, voi pelkästä häikäilemättömästä kieroilunhalusta ryöstää Suomi-neidon nimen ja käyttää sitä poliittisena kynnysmattonaan maailman äärioikeistopiirien markkinoilla. Soinistit rypekööt natsistisessa viharopakossaan mielensä mukaan. Täysin ulkopuolisia on kuitenkin turha koittaa sinne niskasta vääntämällä käskyttää ja pakottaa. Meillä enemmistön edustajillakin on oikeuksia, eikä niitä voi millään Soinin mahtikäskyllä ottaa pois. Tehköön Soini omassa pSS diktatuurissaan mitä tykkää, mutta jättäköön meidät ulkopuoliset rauhaan. Sillä emme tahdo olla minkään sortin sätkynukkeina mukana hänen häikäilemättömässä poliittisessa narripelissään.