Kiteen uuden terveyskeskuksen vastaanotto ajat!
adressin alulle panija |
/ #53 Re: Ollaanko Pohjois-Koreassa?01.08.2014 03:34#52: avointa keskustelua - Ollaanko Pohjois-Koreassa? Voi kauheeta, meillä Kiteellä on pyydetty keskustelua juuri näistä tärkeistä palveluista, mutta johtavien puolueiden johtavat henkilöt ovet ykskantaan kieltäytyneet kunniasta. Heidän mielestään virkamiehet kyllä tietää mikä on kuntalaisille hyvä ja esittävät asiat sitten päättäjille hyväksyttäviksi. Kummallista, että nyt kun n. puolet valtuustosta on kannattamassa tärkeän peruspalvelun ylläpitämistä ja sen vuoksi muutamat valtuutetut ovat lähteneet tällä adressilla asiaa viemään eteen päin, niin nyt täällä aletaan kysellä anonyyminä keskustelun perään? Eikö se ole vasta "korean" touhua, että kasvottomat päättää kansalaisen puolesta mikä heille on hyvää ja mikä ei. Koitappa rohkaista itsesi ja kirjoita ihan omalla äidin antamalla nimelläsi edes yksi kommentti, niin päästään eteen päin keskustelussa. Valtuustossahan saa yleensä käydä keskustelua vapaasti, kun pysyy asiassa. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
381 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1607 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17915 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
78 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
565 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1443 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1416 Luotu: 13.01.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
882 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1271 Luotu: 06.05.2024
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3578 Luotu: 07.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12764 Luotu: 15.07.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1435 Luotu: 29.04.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
439 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10444 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
722 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1015 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1237 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
229 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
437 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
652 Luotu: 27.04.2024