ÄLKÄÄ VIEKÖ LAPSILTA PANNAREITA TAI MUUTA HYVÄÄ POIS!
Hyvin ovat asiat Suomessa |
/ #70 Pannukakutko hengenvaarallisia?24.08.2014 15:53Nuori äiti järkyttyi kovasti, kun hänen lapselleen tarjottiin päiväkodissa jäätelöä. Kun samainen äiti luki lisää Lahden päiväkotien ruokalistaa, sieltä löytyi mm. "appelsiinikiisseliä, marjajogurttia ja pannukakkua". Aikookohan Lahden Ateria myrkyttää lapset hengiltä? Pannukakut ovat osa terveellistä ruokavaliota. Ne sisältävät paljon proteiinia ja hyviä rasvahappoja, mikäli ne on tehty rypsiöljyyn. Päälle voi laittaa melkein mitä vain, marjoja, sieniä, hilloa jne. Lisäksi pannukakut maistuvat kaikenikäisille lapsille. Kun itse työskentelin päiväkodissa, suurimpana ongelmana olivat lapset, jotka söivät tuskin mitään koko päivän aikana. Näitä lapsia oli paljon. He leikkivät ruualla, maistoivat kehotuksesta muutaman kerran ruokaa ja lopuksi melkein kaikki ruoka heitettiin biojätteisiin. Omasta lapsuudestani muistan koulun jäätelöpäivät. Niitä oli harvoin mutta sitäkin hienompaa oli saada jäätelö jälkiruuaksi, jäätelö kruunasi koko koulupäivän. Kotonakin piti kertoa vanhemmille, että oli saatu jäätelöä jälkiruuaksi. Miksi lapset eivät saisi koskaan herkutella? Miksi jollekin lapselle pitäisi antaa ruisleipää, kun muut syövät jäätelöä? Keittiöhenkilökunnalla on jo nyt kädet täynnä työtä erikoisruokavalioiden takia. On laktoositonta, gluteenitonta, vegaani- ja kasvisruokavaliota. Muslimeille ei saa olla sianlihaa tai siitä valmistettuja tuotteita. Lisänä ovat lukuisat allergiaruokavaliot. Päiväkotiruokailu on kuitenkin joukkoruokailua eikä Suomen valtiolla ole ikinä varaa siihen, että jokaiselle lapselle suunniteltaisiin henkilökohtaisesti oma ruokalista. Se on varmaa, että yksikään lapsi ei liho päiväkodeissa annettavalla ruualla. Kokonaisuus ratkaisee, jos yhtenä päivänä lapsi syö enemmän, syö lapsi seuraavana päivänä vähemmän. Lapset lihovat kotona annetuilla ruuilla. Monissa kodeissa lapsia syötetään kekseillä, perunalastuilla, pitsoilla, suklaalla ja limsoilla, kun vanhemmat eivät jaksa laittaa ruokaa. Yleisesti ottaen Suomen lapsiperheillä on varmasti erinomaisesti asiat, jos vanhempien suurin huoli ovat päiväkodeissa tarjottavat pannukakut ja marjakiisselit.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1479 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
834 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
575 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
411 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21243 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
993 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
180 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
166 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025