Haluamme terveen yläasteen Pirkkalaan!
Issee |
/ #10 Oppilaiden oirekysely03.09.2014 20:00Suosittelen että koulun vanhempainyhdistys teettää oirekyselyn oppilaille. Näin saatte faktaa pöytään. Kyselyyn tarvitaan esimerkiksi tilastotieteitä ymmärtävä tai markkinatutkimuksia tehnyt ihminen. Ei tarvitse olla verrokkiryhmää kyselyssä. Esimerkiksi Vehmaisten koulun vanhempainyhdistys ja Liisanpusiton koulun vanhempainyhdistys on teettänyt kyselyn. Kannattaa tutustua myös vanhempainliiton ja THL:n materiaaliin. Asiasta löytyy paljon tietoa ja koska kyseessä on maanlaajuinen terveysuhka. Alla joitain linkkejä: abcdef abcdefvanhempainliitto homekoululakko
Kuulostaa tosiaan aika pahalta kun korjauksiakin on tehty eivätkä ne ole auttaneet. Asia on paljolti vanhempainyhdistyksen aktiivisuuden varassa, varsinkin jos ongelma on iso. Ei parane jäädä tuleen makaamaan, siitä vain hihat heilumaan! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1477 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
831 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
575 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
410 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21243 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
993 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
179 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
166 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025