Tuiran Koulun Puolesta
Rentta Helekku |
/ #19 Tuiran ja Leinonpuiston koulujen kohtalonyhteys08.11.2014 11:32Leinonpuiston erityiskoulu, jossa opiskelee kehitysvammaisia lapsia, ja Tuiran alakoulu toimivat osittain samoissa tiloissa (yhteinen sali, luokkatiloja, ruokala, opettajainhuone, talotekniikkaa). Koulujen kohtalot kytkeytyvät siis toisiinsa. Leinonpuiston koulun käytössä olevassa 70-luvulla rakennetussa osassa on ilmennyt jo v. 1999 sisäilmaongelmia. Leinonpuiston erityiskoulu on aloittanut toimintansa tiloissa -94, ja tilat ovat alusta asti olleet täysin huonoja erityiskoulukäyttöön, sillä kehitysvammaiset oppilaat tarvitsevat mm. invavessoja, joissa mahtuu avustava aikuinen olemaan lapsen apuna, lisäksi tarvitaan terapiatiloja, aamu- ja iltapäivätoimintaa varten riittävät tilat, jakotiloja eri-ikäisten ja -tasoisten oppilaiden pienille ryhmille - esimerkiksi. Mistähän johtuu, että kehitysvammaisten koulutarvetta ei ole missään vaiheessa katsottu kiireelliseksi? 70-luvun rakennuksen remontointi hyväkuntoiseksi olisi niin kallista, että korjaus ei kannata, vaan on viisaampaa rakentaa uutta. Nyt kuitenkin päättäjät ovat päätymässä siihen, että kehitysvammaisille lapsille välttää vähän huonompikin - sijoitetaan heidät siis jonnekin, missä sattuu olemaan tyhjää tilaa, esimerkiksi Myllytullin alueelle. Siirtoa voi perustella vaikka sillä, että Leinonpuiston K4-yksikkö on siinä lähellä - päättäjistä osa kai ajattelee, että voivathan ne vammaiset integroitua toisten vielä pahemmin vammaisten kanssa ja käyttää samoja terapiatiloja. Tulee halvaksi - eikös se ole se ykkösperustelu? Kukaan päättäjistä tuskin on selvittänyt, mahtuuko K4-koulun vaikeavammaisetn oppilaiden terapiatiloja käyttämään enää yhtään enempää oppilaita. Ja jos joku vielä länkyttää vammaisten lasten oikeudesta oppia yhdessä muiden ei-vammaisten lasten kanssa, niin sanotaan, että onhan siinä se Kansainvälinen koulu lähellä, tehkööt yhteistyötä sen kanssa. (Ai niin, eiväthän toiminta-alueittain opiskelevat opiskele oppiaineita eivätkä yksilöllistetysti oppiaineita opiskelevat pysty opiskelussaan käyttämään englantia, joka on KV-koulun opetuskieli, mutta ei sitä kukaan hoksaa, ja paperilla se kuitenkin näyttää hyvältä...) tai Myllytullin koulun - kuskataan kerran pari vuodessa lapsia vieraisille toiseen kouluun - ai, eikö se olekaan integraatiota, jaa? Tuiran alakoululaiset mahtuvat jonnekin (tehdään Paulaharjuun 30 oppilaan luokkia, ketäpä se haittaa, isojahan luokat ovat muuallakin), ja Merikosken yläasteen oppilaistahan yli puolet tuli Korvensuoralta (ai niin, oikeasti vain 53 %:a on korvensuoralaisia, loput Tuira-Välivainio-alueelta), joten loput niistä (se todella reilu alle puolet eli 47 %:a!) mahtuvat kai Norssiin, jos ei lähemmäs sovi. Eikä uusia lapsiperheitä enää muuta alueelle, jolla ei ole alakoulua, joten ongelma loppuu kyllä aikanaan. Niin, kaikkea ei voi saada, ja joudumme tekemään kipeitä ratkaisuja. Aloitamme ne ratkaisut nyt näistä vammaisista lapsista, ja samalla hävitämme myös 200 oppilaan alakoulun Tuirasta. Mutta meillä on Kallioparkki, ja ydinvoimala Pyhäjoella. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1409 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3498 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
393 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
422 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20447 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
118 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1859 Luotu: 09.05.2022
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
53 Luotu: 07.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
550 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1483 Luotu: 10.12.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11336 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2506 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
15 Luotu: 08.05.2025