Ei lukukausimaksuehdotukselle!
Vieras |
/ #22 Re: Otsikko14.11.2014 14:02"Poliitikkojen ja yritysten kannalta pitäisi ottaa pää pois hanurista ja keskittyä työpaikkojen tekemiseen ja kannustaa myös kv-opiskelijoita yrittäjyyteen. Nykyisten oleskelulupapituuksien ja muiden pohjalta osa joutuu valmistumisensa jälkeen lähtemään Suomesta vaikka haluaisivat jäädä. Onneksi noin 50% jää töihin ja n 70% haluaisi jäädä. tässä keskustelussa halutaan tarkoituksenomaisesti unohtaa fakta että lukukausimaksuja on kokeiltu ja seurauksena ei ole ollut senttiäkään hyötyä kouluille tai valtiolle tai opiskelijoille. Byrokratia on kasvanut ja hallintokulut vievät enemmän rahaa kuin tuovat. Vielä useammin unohdetaan että kv-opiskelija maksaa elämisestään ja oleskelustaan tässä maassa jo vuosittain jonka lisäksi heillä täytyy tilillä olla summa x rahaa jotta oleskelulupa säilyy. Tutkimuksien mukaan opiskelija tuo noin 200 000 euron nettohyödyn. Voin antaa teille laskutkin jotka osoittavat maksujen typeryyden vaikka maksujen jälkeen 100% opiskelijoista jäisi Suomeen mikä ei tietenkään tapahdu."
Harvinaisen hyvä kommentti! |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
16893 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1435 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1243 Luotu: 29.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1011 Luotu: 03.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
744 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12590 Luotu: 15.07.2023
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2523 Luotu: 08.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
365 Luotu: 06.05.2024
Luohuan koulun puolesta
871 Luotu: 24.04.2024
Oinasjärven koulun kolmiopettajaisuuden säilyttäminen
315 Luotu: 29.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
549 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
250 Luotu: 06.05.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
212 Luotu: 04.05.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
338 Luotu: 26.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Meilahden autonomisen sosiaalikeskuksen puolesta
350 Luotu: 29.04.2024
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Konginkankaan keskustan ja pohjoisen liittymän välille/ Pohjoishiekka-Vt4
140 Luotu: 02.05.2024
Päivähoito, alakoulu ja nuorisotila on säilytettävä Uimaharjussa
141 Luotu: 29.04.2024
Pelastetaan Peltosaaren koulu tehdään yhdessä Itäinen koulu lapsille
530 Luotu: 12.04.2024
Kouluvalmentaja säilytettävä Mouhijärven yhteiskoululla
239 Luotu: 28.04.2024