Ei lukukausimaksuehdotukselle!
Ei niin huolestunut |
/ #25 Re:18.11.2014 22:39 Omasta mielestäni asiassa kieroutuneinta onkin se, että halutaan että EU:n ja ETA-maiden ulkopuoliset maat joutuisivat maksamaan ja eurooppalaiset saisivat tulla silti ihan ilmaiseksi. Ymmärrän että Yhdysvalloilla ja joillakin Aasian maan asukkailla saattaisi olla tähän varaa. Mutta kysymys: miksi yhdysvaltalainen tulisi tänne, jos lukukausimaksu tulisi käyttöön? Eiköhän amerikassa taida olla paljon huippukouluja - ja sitten on niitä muitakin varteen otettavia maita. Toiseksi, mitenkä sitten ihmiset, jotka tulevat köyhistä maista tänne opiskelemaan? Ei heillä ole varaa maksaa lukukausimaksuja - Suomen hinnat ylipäätänsäkin ovat jo itä-eurooppalaisellekin hyvin korkeita jo vaikkapa ruokakaupassa. Minusta siis se, että toisille tarjotaan ja toisille ei, luo epätasa-arvoisen tilanteen. Ja tuntuisi aika tympeeltä istua itse luentosalissa toisen vieressä, kun tietäisi että se toinen on maksanut mansikoita istuakseen siinä penkillä. Ja minä en juurikaan mitään. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1479 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
834 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
575 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
411 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21243 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
993 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
180 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
166 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025