Oulun kansainvälistä koulua ei saa heikentää ja halvaannuttaa
Vieras |
/ #28 Re:20.11.2014 21:12Olen samaa mieltä kanssasi, nuo ovat tärkeitä näkökulmia. Hyvästä hengestä vielä sen verran, että mielestäni mm. kiusaaminen on ilmiö, jota esiintyy vähemmän kansainvälisissä kasvatus/-opetusmuodoissa. Tarkoitukseni ei ole tällä luoda minkäänlaista oululaista vastakkainasettelua suomalaisen ja kansainvälisen kasvatuksen välillä, se perustuu vain omiin, subjektivisiin havaintoihini molemmista ympäristöistä. Huomaamatta koskaan minkäänlaista erilaisuudesta johtuvaa kiusaamista tai syrjintää, sain ilolla seurata esim. Oulun Englanninkielisen Leikkikoulun arkea, jossa eri etnisiä taustoja edustavat lapset leikkivät jo pieninä keskenään ja aina hyvässä hengessä. Heille erilaisuus on normi ja standardi, jonka he vievät ajatusmaailmassaan mukanaan päiväkodeista IB- tai suomalaisiin kouluihin. Paljon tästä on kiittäminen myös leikki- ja peruskouluopettajien asennetta. Vain 0%:n toleranssi minkäänlaista kiusaamista kohtaan antaa viestin lapsillekin, että minkäänlaisissa olosuhteissa siitä ei koskaan saa hyväksyttävää. Kiusaamattomuus ja erilaisuuden arvostaminen ovat tärkeitä asioita joka suhteessa ... eivätkä vähiten kouluissa viihtymisen ja tämän kautta saavutetun oppimismotivaation vuoksi. Komppaan myös huomiotasi, että mielestäni kansainvälistä kasvatusta toteutetaan hyvin suomalaista kulttuuria arvostavasti, tuloksenaan monipuolisesti ajatteleva, sekä suomen että muitakin kieliä hallitseva "oululainen maailmankansalainen", jos näin voi positiivisessa mielessä ilmaista. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1751 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
556 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025