Adressi Koulukiusaamista Vastaan

susanne viinamäki
Adressin tekijä

/ #97 Joukko järeästi varustautuneita nuoria yritti kahdesti päästä pahoinpitelemään koulun oppilaan!

19.01.2009 13:41


Aseina puukko ja sorkkarauta
Nuorisojoukko tunkeutui kouluun kesken päivän
16.1.2009 16:51 (Päivitetty 16.1.2009 19:14)
http://www.iltalehti.fi/helsinki/200901168927672_hi.shtml

Joukko järeästi varustautuneita nuoria yritti kahdesti päästä pahoinpitelemään helsinkiläiskoulun oppilaan.


Puukolla ja sorkkaraudalla aseistautuneen 4-5 nuoren porukan aikomuksena oli pahoinpidellä yksi koulun poikaoppilas. Aiottu hakkaaminen jäi kuitenkin suorittamatta, koska koulun henkilökunta sai käännytettyä joukon pois molemmilla kerroilla.

Joukkio ilmestyi Munkkiniemen Yhteiskoululle ensimmäisen kerran yhdentoista aikaan perjantaina päivällä ja soitti kännykällä uhrinsa koulun pihalle. Uhkailun kohteeksi joutunut poika pääsi kaverinsa kanssa kuitenkin pakenemaan koulun sisälle, nuorisojoukon seuratessa perässä. Aulassa vahtimestari tuli lopulta apuun.

- Olin itse ruokalassa, kun minulle tultiin kertomaan, että koulussa on tällaisia tunkeilijoita. Lähdin toisen miesopettajan kanssa koulun aulaan, jossa vahtimestari oli pysäyttänyt 4-5 miehen ja pojan ryhmän, koulun rehtori Aki Holopainen kertoo.

Rehtori, opettaja ja vahtimestari saivat puhumalla uhkailevat nuoret lähtemään pois koulusta.

- Joukossa oli kaksi selkeästi jo parikymppistä miestä ja 2-3 15-18 -vuotiasta nuorta.

Koulu lukittiin

Uhkailijaporukka palasi koululle noin tunnin kuluttua. Tällä välin henkilökunta oli lukinnut koulun ovet ja seurasi tilannetta turvakameroista.

- Silloin ilmoitimme asiasta poliisille, joka tuli paikalle turvaamaan tilannetta, rehtori Holopainen kertoo.

Uhkailun kohteena ollut oppilas kuljetettiin tällä välin autolla kotiin. Rehtorin mukaan poika oli aiemmin joutunut sanaharkkaan yhden uhkailijajoukossa mukana olleen nuoren kanssa, joka ei ollut koulun väkeä.

- Tämä oli sitten pyytänyt apuvoimia mukaansa ja tuli jonkinlaiselle kostoretkelle.

Toinenkin tunkeutumisyritys saatiin lopulta torjuttua ilman fyysistä kontaktia.

Turvatoimia ei kiristetä

Rehtori Holopainen myöntää, että koki itsekin tilanteen uhkaavaksi.

- Totta kai, mutta ei tässä nyt yöunia menetetä. Tärkeintä oli oppilaiden turvaaminen. Aulassa oli ruokatunnin aikaan paljon väkeä ja osa varmasti koki tilanteen uhkaavana.

Rehtorin mukaan välikohtauksesta tiedotetaan maanantaina kaikille oppilaille keskusradion välityksellä. Asia käydään läpi myös uhkailun kohteena olleen alaikäisen oppilaan ja tämän huoltajan kanssa. Mitään kiristettyjä turvatoimia ei kuitenkaan ole suunnitteilla.

- Käymme toki asiaa läpi huolellisesti ja meillä on kouluraattorit ja muu ammattiapu täällä totta kai paikalla. Ei tällaisen yksittäisen tapauksen takia ruveta kuitenkaan paniikkinappulaa painamaan. Tällaista sattuu välillä Suomen kouluissa, kun meillä ei ole niin tiukkaa kontrollia ja ovia lukossa.

Rikosilmoitus tehty

Tunkeilijoista tehtiin myöhemmin päivällä rikosilmoitus poliisille.

- Näin on tapahtunut ja poliisi tutkii tätä laittomana uhkauksena, päivystävä komisario Tom Packalén Helsingin poliisista vahvistaa.

Poliisin mukaan nuorisojoukko oli pukeutunut hip hop -tyyliin ja heillä oli mukanaan ainakin puukko ja sorkkarauta.


^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Jälleen kerran; Vanhemmat, koulu ja yhteiskunta HERÄTYS!!


Tänään iltalehdessä oli myös "uutinen": Joka kymmenes 9-luokkalainen inhoaa koulua, eikö tämäkin kerro jo aika paljon?? Varsinkin kun samalla joka kymmenes joutuu pahoinpitelyn ja uhkailun kohteeksi koulussa päivittäin..
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901190105637_uu.shtml