Susien vierailut asuintaajamissa loputtava

Michail Jaction
Jurmaa

/ #16

05.02.2009 13:36

1. Susilla on metsässä ruokaa. Ne ovat vain ääliöitä, eivätkä hyödynnä sitä. Viime viikolla löytyi susien tappamat neljä hirveä, mutta eivät syöneet ensimmäistäkään. Olivat vain tappaneet, repineet suolet ulos ja jättäneet siihen. Viime viikolla raatelivat erään kyläläisen lihakarjaa niin, että kolme piti nautaa lopettaa.

2. Se, että sudet tappavat eläimiä huvin vuoksi, mahdollistaa sen että sudet tappavat myös ihmisiä huvin vuoksi. Onneksi näin ei ole käynyt Suomessa, mutta se on täysin mahdollista. Suomessa nimittäin on ihan aikuisten oikeasti susia muuallakin kuin Korkeasaaressa. Ihmisellä on psykologinen ominaisuus, joka estää ongelmien korjaamisen ennen kuin on liian myöhäistä. Sen huomaa, jos menee helsinkiläiseen puistoon. On muuten muutama kani sielläpäin.