Vaasan musiikkiluokkien puolesta


Vieras

/ #2816 Mitä tästä voi sanoa? 2

18.01.2015 18:12

#2815: - Mitä tästä voi sanoa? 

  

Ansiovertailu

 

Perustuslaissa säädetyt virkanimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Taidolla tarkoitetaan koulutuksella ja työkokemuksella hankittua taitoa. Kyvyllä

henkilön ominaisuuksista riippuviin piirteisiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn,

aloitteellisuuteen ja muihin tehtävän hoitamisen edellyttämiin kykyihin.

Koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa erilaisessa yhteiskunnallisessa kansalaistoiminnassa

hankittua viran hoidon kannalta merkityksellistä ansiota.

Hirvonen-Mäkinen Kunnallinen viranhaltija-teoksen, s. 97, mukaan kunnan tulee

lähtökohtaisesti valita se, joka on taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon perusteella

pätevin. Kunnalliselle itsehallinnolle jää silti hivenen sijaa kokonaisharkinnalle,

missä kunnan oma käsitys työyhteisön tarpeista ja tavoitteista sekä niiden edellyttämästä

rekrytointitarpeesta saa sijaa muodollisten kriteerien ohitse.

Täytettävä (6 kk) viransijaisuus on koskenut yläkoulun musiikin lehtorin virkaa.

 

Opetusvelvollisuuteen kuuluu sekä normaaliluokkien että musiikkiluokkien opetus.

Virka on koulun ainoa musiikin opetuksen virka. Opetuksessa noudatetaan valtakunnallista

opetussuunnitelmaa sekä Vaasan kaupungin varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan

hyväksymiä normaali- ja musiikkiluokkien opetussuunnitelmia. Hakuilmoitus

on julkaistu Vaasan kaupungin sivuilla ja MOL:n sivuilla seuraavalla kuvauksella:

”Vaasan kaupungin kasvatus- ja opetusvirastossa Vöyrinkaupungin koulussa (7.-

9.-lk) on haettavana peruskoulun lehtorin viransijaisuus: musiikki (vakanssi 2396)

ajalle 7.1.-30.6.2015. Vöyrinkaupungin koulussa toimivat myös Vaasa kaupungin

yläkoulujen musiikkiluokat”.

 

Haastatteluryhmä on valinnut kelpoisuusvaatimuksen

perusteella haastatteluun hakijat Kadar, Kaipiainen, Putkinen ja Ylikallio. Haastatte-luryhmä on esityksessään kiinnittänyt huomiota hakijan kykyyn (henkilökohtaiset

valmiudet ottaen huomioon koulun opetussuunnitelma, yhteistyökyky, tekniset valmiudet,

yhteistyön kehittäminen Kuula-opiston kanssa), koska kyseessä on soveltava

taitoaine. Opetussuunnitelman mukaan yläkoulun perusinstrumenttina on kitara, tutustutaan

bändisoittimiin ja yhteissoittoa harjoitellaan myös muilla soittimilla. Opetussuunnitelman

mukaan yhteistyötä tehdään alakoulun ja Kuula-opiston kanssa

(eteneminen musiikin opiskelussa).

 

Hakijoista Kadarilla, Kaipiaisella ja Ylikalliolla on kelpoisuus tehtävään (tutkinto ja

aineenopettajan kelpoisuus). Heillä on myös tarpeeksi kokemusta tehtävän hoitamiseen.

Hakijoiden huomioon otettavat ansiot on kirjattu arviointiraporttiin. Sen lisäksi

haastattelutyöryhmän käytössä ovat olleet kaikki hakijoiden hakemukset liitteineen.

Tehtävän sisältö huomioon ottaen ylikouluttautumista ei ole otettu huomioon. Työ-

kokemuksen osalta taito -osio ei myöskään kerrytä ansiota hyvän työkokemuksen

osoittavan ajan jälkeen.

 

Taidon osalta Kadar, Kaipiainen ja Ylikallio arvioidaan samanarvoisiksi kyseessä

olevaan viransijaisuuteen. Kyvyn osalta haastattelutyöryhmä on arvioinut hakijoista

Kaipiaisen parhaaksi, ja Ylikallion seuraavaksi. Koetellun kansalaiskunnon osalta

hakijat Kadar ja Kaipiainen ovat esittäneet viran hoitamisen kannalta huomioon otettavia

ansioita. Kaipiainen on kokonaisarviolla korostaen kykyä, valittu hoitamaan ao.

virkaa, ottaen huomioon viran tehtäväpiiri ja todelliset työtehtävät.

 

Kaikki hakemusasiakirjat liitteineen sekä asian käsittelyssä kertyneet asiakirjat ovat

kokouksessa nähtävissä.

 

Vt. viraston johtaja BH

 

Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta päättää hylätä György Kadarin oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Ote. asianomainen,

Vöyrinkaupungin koulu,

Marja Ylisalmi