Maanpäännokan koskemattomuuden puolesta
Rami |
/ #2628.02.2015 21:37Maanpäännokka on enää ainoa lähellä keskustaa oleva virkistysalue. Raumaa markkinoidaan merikaupunkina, mutta missä sitä avaraa merinäkymää avautuu? Satama on ns. suljettu satama, johon ei pääse, Otanlahti ja Fåfänga ovat merellisiä paikkoja, mutta niistäkän ei avaudu sellaista näkymää kuin Maanpäännokasta. Miksi se pitää tuhota? Raumalla on teollisuudelle sopivia alueita vaikka kuinka paljon ihan keskustan tuntumassa kuivalla maalla. Miksi kaikki teollisuus pitää sijoittaa merenrantaan? Eikö riitä että II ja III Petäjäs on jo tärvelty? Sekin alue on raiskattu ja jätetty oman onnensa nojaan - Kompinlahti täytettiin ja rakennettiin. Aikanaan niin idyllinen Leppälä nököttää nyt kuivalla maalla. Ellen olisi omin silmin lapsena nähnyt sen alueen kauneutta, en uskoisi, kun nyt katsoo aluetta. Sama karu tulos odottaisi myös Maanpäännokkaa, jos alue kaavoitetaan teollisuusalueeksi. Niin ei saa käydä. Raumalaiset kansanedustajaehdokkaat, näyttäkää nyt onko teistä mihinkään ja asettautukaa puolustamaan luonnonkaunista aluetta kaupunkilaisten hyvinvoinnin puolesta. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1776 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1268 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17986 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1064 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1286 Luotu: 06.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
734 Luotu: 12.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
592 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
454 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
445 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
591 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
388 Luotu: 13.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1782 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
741 Luotu: 06.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
237 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1023 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12780 Luotu: 15.07.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1447 Luotu: 29.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
687 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6345 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024